fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 20/2022

Herttoniemenrannan Mini-Ankoissa aloitimme viikon rentoutumalla satujen parissa. Loimme rauhallisen tilan, missä lempeä kosketus avusti kerrontaa. Minit nauttivat siitä, miten satu heräsi ihan uudella tavalla eloon ja tämä antoi inspiraatiota koko viikolle. Pienet sormet ovat tassutelleet selkää pitkin, juosseet piiloon ja hyppineet kevyesti päälaella. Myös me aikuiset olemme nauttineet siitä, että lapset ovat halunneet tassutella meidän selkiämme pitkin. Kehollisuus jatkui tiistain jumppatuokiolla, missä liikuimme monipuolisesti käyttäen palloja, hernepusseja ja ryömimistunnelia apuna. Pallon heittämisessä ja potkaisemisessa minit osoittautuivat jälleen kerran aivan mestareiksi. Retkipäivänä kuuntelimme lasten toiveita ja suuntasimme Tuoriksen puistoon. Aurinko lämmitti ja nautimme pitkästä ulkoilusta ja palasimmekin sisälle vasta juuri ennen lounasaikaa hiukan väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Lasten mukaan parasta oli liukumäkileikki, joka oli melko vauhdikas ja äänekäs, sekä keinuminen yhdessä. Lisäksi puiston kaikki hiekkalelut vaikuttivat kiinnostavan. Olivathan ne hiukan erilaisia, kuin oman pihamme lelut. Torstaina oli kevään viimeinen muskari ja vanhemmat pääsivät ihailemaan minien karttuneita musiikkitaitoja ja osallistumaan myös hiukan itsekin. Perjantaina keskityimme rakennusleikkeihin legoilla ja palikoilla sekä harjoitimme myös hiukan sorminäppäryyttä pujottelemalla helmiä.

 

Ensi viikolla ohjelmassa:

MA 23.5.: KÄDENTAIDOT

TI 24.5.: MUSIIKKIHETKI

KE 25.5.: RETKIPÄIVÄ / Lähtö päiväkodilta 9:00

TO 26.5.: HELATORSTAI: PÄIVÄKOTI KIINNI

PE 27.5.: LEIKKIPÄIVÄ

 

Terveisin,

Nelli & Riikka