VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 5/2021

Tällä viikolla olemme viettäneet oman kirjan viikkoa niin Maxien kuin Midienkin kanssa. Lukuviikko on ollut teemana perjantain Runeberginpäivän vuoksi. Lapset ovatkin ahkerasti ja innokkaasti lukeneet ja selailleet itse tuomiaan ja kavereiden tuomia kirjoja ja lisäksi olemme lukeneet satuja piireissä ja lepohetkillä. Samalla kun kieltä on rikastettu, on myös harjoiteltu jakamista ja kirjojen kaunista kohtelua. Viikon aikana teimme myös yhteisen kävelyretken lähimaastossa ja ihailimme kaunista lumimaisemaa taas yhden lumisateen jäljiltä. Näimme myös monta ihanaa koiraa ulkoilemassa. Osaan taas teki suuren vaikutuksen hinausauton näkeminen ja pakettiauton lastaus sen kyytiin.

Maxi tovat tällä viikolla askarrelleet pahvilaatikkoautot valmiiksi, lapset olivat tosi ylpeitä lopputuloksesta. Keskustelimme yhdessä siitä, millaisia varusteita voisi kuulua autoihin ja lapsilla olikin vaikka mitä hienoja ideoita. Askartelimme vielä vesiletkuja paloautoon, taskulamppuja poliisiautoon ja jätskejä jätskiautoon. Loppuviikosta autoilla onkin leikitty ahkerasti roolileikkejä. Paloauto ajeli ympäriinsä sammuttamassa tulipaloja ja poliisit ottivat kiinni rosvoja. Maxit ovat myös selailleet omia kirjojaan viikon aikana mielellään, mutta parasta on ollut, kun omaa kirjaa on yhdessä luettu!

Midien viikkoon on tälläkin viikolla mahtunut paljon suosikkitekemisiä; dubloilla ja junaradalla rakentelua sekä yhteisiä lauluhetkiä. Muskarissa iloittiin lauluista ja leikeistä tälläkin viikolla. Midit aloittivat myös pingviiniaskartelua ja maalasivat hienosti vessapaperirullat pensseleillä. Taiteilijoilla oli myös tarkka oma näkemys töistään: ”Tästä tulee hassu pingviini, minä teen Olaf-pingviinin!” Omista kirjoista on pidetty hyvää huolta koko viikon ja niitä onkin haettu ahkerasti luettavaksi leikin ja muun tekemisen lomassa.

Denna vecka har både Maxina och Midina haft egna bokens vecka. Vi har haft läsvecka som tema eftersom vi firar Runebergsdagen på fredagen. Barnen har flitigt läst och bläddrat i sina egna och varandras böcker, vi har också haft sagostunder i samlingarna och i vilan. Samtidigt som vi stärkt ordförrådet har vi också tränat på att dela och hur man tar hand om böckerna. Under veckan gjorde vi också en gemensam utflykt i närområdet, vi beundrade de snöiga vyerna efter nattens snöfall. Vi mötte många söta hundar på vägen. Många av barnen följde också noggrant med när en bärgningsbil drog upp en paketbil på flaket.

Maxina har denna veckan pysslat färdigt sina paffbilar, barnen var super stolta över slutresultatet. Vi diskuterade också tillsammans vad de olika bilarna kunde ha för tillbehör, och barnen kom med massor av fina idee’r. Så vi pysslade ännu vattenslangar till brandbilen, ficklampor till polisbilen och glassar till glassbilen. I slutet av veckan har barnen flitigt lekt i  rolleken tillsammans med sina egna pysslade bilar. Brandmännen körde omkring och släckte bränder och poliserna tog fast tjuvar. Maxina har också flitigt bläddrat i sina egna böcker under veckan, men det roligaste var ändå att få lyssna på sin egna bok!

Midinas vecka har innehållit massor med barnens favoritlekar; byggt med dublon och tågbanan samt gemensamma sångstunder. På musiklekis sjöng och lekte barnen glatt med även denna vecka. Midina började också med att pyssla sina egna pingviner och målade fint med pensel toalettpappersrullar. Konstnärerna hade också en egen synvinkel på konstvärket:  ”Tästä tulee hassu pingviini, minä teen Olaf-pingviinin!” Barnen har fint tagit hand om sina egna böcker hela veckan, de har också flitigt villa läsa sina böcker också medan vi lekt.

 

Viikolla 6 ohjelmassa / Veckas 6 program

MA 8.2. Maxit: Vuorovaikutusleikkejä & Midit: Askartelu / Maxina: Samspelslekar & Midina: Pyssel

TI 9.2. Maxit: Askartelua & Midit: Ystävyysleikkejä / Maxina: Pyssel & Midina: Vänskapslekar

KE 10.2. Ystävänpäivädisko! / Vändagsdico!

TO 11.2. Muskari: Maxit klo 9.15, Midit klo 10.00 / Muskaren: Maxina klo 9.15, Midina klo 10.00

PE 12.2. Kaveritaitoja / Kompisfärdigheter

 

Obs! Tärkeää!

Vårt telefonnummer är / Puhelinnumeromme on: 050 505 3188

Vår utfärds telefonnummer är / Retkipuhelinnumeromme on: 050 3280 151

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen / Med vänliga hälsningar

Anna, Steffi, Hilla ja Riikka