fbpx

Viikkokirje 16/2024

MAXIT

Maanantaina leikimme pienryhmissä sekä omilla että päiväkodin leluilla.  Tiistaina viskarit pohtivat aihetta tosi-epätosi pohtimalla, miltä kuulostavat järkeenkäyvät asiat ja minkälaiset asiat kuulostavat hassuilta ollakseen totta.  Jokainen viskari sai vastata omaan väitteeseen, onko se totta vai ei.  Lisäksi heidän piti päätellä erilaisiin arvoituksiin todenmukaiset vastaparit.  Lopuksi jakauduttiin kahteen ryhmään ja molemmat ryhmät saivat oman kuvan tutkittavakseen.  Tehtävänä oli yhdessä etsiä kuvasta hassuja asioita ja ympyröidä ne.  Samalla harjoiteltiin ryhmätyötaitoja.  Muut Maxit tekivät kynätehtävän hassuista ötököistä.  Tehtävässä piti itse piirtää puolivalmiit ötökkäkuvat omannäköiseksi mielikuvitus ötökäksi.  Keskiviikkona tutustuimme kasvien kasvattamiseen sekä kevään merkkeihin.  Tutkimme tietokoneelta miltä näyttävät erilaiset istutustarvikkeet ja mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon kasvien kasvattamisessa.  Kevään merkkejä pohtiessa katsoimme samalla pienen videon sammakonkutu lammesta, joka keväällä herää elämään.  Lapset olivat erittäin kiinnostuneita kaikista luontoon ja kasveihin liittyvistä asioista.  Lisäksi jokainen sai tehdä oman kynätehtävän, jossa piti piirtää ruukkuun kasvamiseen tarvittavat asiat (multa, vesi, lämpö, valo).  Tutustuimme myös etukäteen keväthavainto paperiin tulevaa metsäretkeä varten.  Torstaina lauloimme iloisia keväisiä lauluja ja rytmittelimme.  Lauluina olivat Tervehdyksiä, Heippatirallaa, Ötökän aamujumppa, Muurahaiset marssivat-rytmileikki sekä Humppeli romppeli.  Perjantaina lähdimme metsäretkelle tutkimaan luonnosta oikeasti näkyviä kevään asioita.  Ihmettelimme esimerkiksi näkyykö tiettyjä lintuja ja ötököitä, puissa silmuja, onko lämpimnämpää ja virtaako joessa vesi.  Lapset saivat myös leikkiä vapaasti omia mielikuvitusleikkejä metsässä.  Päiväkotiin palatessa täytimme kevätseuranta taulukkoa.

Vko 17

Ma 22.4 Lelu- ja leikkipäivä.

Ti  23.4 Viskarissa aiheena riimit.  Muilla Maxeilla tehtävä, jossa väritetään, leikataan ja luokitellaan.

Ke 24.4 Vappuaskartelu

To 25.4 Pallopelit ja hippaleikit ulkona.

Pe 26.4 Vappu- ja kevätlauluja.

 

MIDIT

Viikko alkoi leikeillä ja mukana sai jälleen olla omat lelut. Aamupiirissä lelut pääsivät mukaan extempore keksittyyn satuun. Laiskiainen oli pulassa, ja ystävät riensivät auttamaan. Poliisikin saapui paikalle ja satu loppui yhteisiin juhliin.

Kevään tultaessa päästiin vuorostaan kurkkaamaan keväiseen laululaukkuun. Laukkuun oli ilmestynyt keväisiä asioita. Laulettiin ja leikittiin lintu lensi oksalle, laivaan, pestään puhtaaksi ja liikennevalo laulu.

Tutut palloleikit veimme kevään tultaessa ulos. Pidimme myös aamupiirin ulkona.

Torstaina lapset pääsivät koirakouluun. Koirien oli tärkeää kuunnella kouluttajaa ja noudattaa kouluttajan antamia ohjeita. Harjoiteltiin tämän myötä toimimista ohjeen mukaan; 1ohje, 2ohjetta ja 3ohjetta. Koirakoulussa mm. mentiin vanteen läpi, hypättiin tuolille, hypittiin trampalle, mentiin tunnelin läpi, noudettiin tietyn värinen pallo. Palkinnoksi koirat saivat rapsutuksia ja tietenkin kehuja.

Ciao!! Matka kohti Italiaa alkoi. Lentokapteeni Make tarkisti passit ja ohjasi omalle paikalle Ankka Air lentokoneeseen. Ankka Air lennätti meidät turvallisesti Italian auringon alle. Italiassa odotti matka oppaamme Fernando. Oppaamme vei meidät ensi museoon katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Nälkä yllätti ja seuraavaksi menimmekin italialaiseen ravintolaan. Ravintolassa tarjoiltiin spagettia sekä italialaista jäätelöä. Taisi hieman tarjoilijamme sekoilla tilauksessa, sillä ensiksi hän meinasi tuoda pitsaa. Lapset hienosti ja rohkeasti kiittivät ruuasta italiaksi. Lopuksi menimme vielä Sisilian rannalle uimaan. Paluu lento kohti kotia alkoi. Olipas meillä hauska matka ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampana 🙂 Maailmalla matkaamista on vielä myöhemmin luvassa lisää…

Vko 17

Ma 22.4. Lelu- ja leikkipäivä

Ti 23.4. Pienryhmät: metsäretki/satu

Ke 24.4. Pienryhmät: metsäretki/satu

To 25.4. Nukketeatteri

Pe 26.4. Laululaukku

 

PIKKU MIDIT

Tällä viikolla on vietetty valtakunnallista leikkiviikkoa. Sen kunniaksi meillä oli koko viikon kestävä kulkuneuvoprojekti, mikä sai ideansa lasten innostuksesta mennä laatikoiden sisään istumaan. Toisekseen koko ryhmän suosikkina on koko vuoden ajan ollut bussilaulu ja erilaiset kulkuneuvot ja erityisesti hälytysajoneuvot. Niinpä valmistimme ensin aikuisten versiot pahvilaatikkopaloautosta ja -poliisiiautosta. Lapset ihastelivat niitä koko ajan niiden valmistuessa ja nyt oli lasten vuoro päästä suunnittelemaan omat pahvilaatikkoautot pienryhmittäin. Ensin pahvilaatikoiden sivut maalattiin. Sitten oli vuorossa etu- ja takavalojen, pyörien sekä rattien maalaus. Lapset saivat liimata valot paikalleen. Loppuviikosta ensimmäiset autot olivat jo valmistuneet ja niillä päästiin leikkimään. Perjantaina luimme vielä satua ”Paloauton kuljettaja”, ja lapset saivat sadun edetessä painaa kirjan äänitehosteita. Tustuimme myös liikennevaloihin ja lauloimme Autolaulua sekä Pii-paa-autot -laulua ja lapset pääsivät vuorollaan ajelemaan laulujen aikana näillä upeilla uusilla laatikkoautoilla.

Vko 17

Ma 22.4. Lelu- ja leikkipäivä

Ti 23.4.   Metsäretki (lähtö klo 9.15), pienet eväät reppuun pakattuna mukaan!

Ke 24.4.  Viherpeukaloprojekti alkaa: kylvöpuuhia

To 25.4.  Kädentaitoja / aamupiiri (pienryhmittäin)

Pe 26.4.  Kädentaitoja / aamupiiri (pienryhmittäin)

 

MINIT

Minien viikko alkoi jälleen syli- ja lelupäivällä. Mini Ankoilla oli mukana mm. Muumi Pappa, piirtotaulu, Minni Hiiri sekä Muumipallo. Kädentaidoissa olemme tehneet salaisuusjuttuja äitienpäivää varten, mutta jääköön taideteokset vielä yllätykseksi. Jatkamme taideteoksia vähän myös ensi viikolla sopivissa väleissä. Pidimme tällä viikolla myös lauluhetken, josta Minit ovat aina hyvin innoissaan. Osassa lauluista lauloimme istuvalteen ja osassa taas lähdimme tanssin pyörteisiin. Tanssiminen oli Mineistä tosi hauskaa. Lauloimme keväisiä lauluja mm. ”Missä kasvaa punainen kukka?” ja kaksi erilaista kevätlaulua. Loppuviikosta kävimme myös metsässä, jaoimme Mini Ankat kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä kävi tällä viikolla metsässä ja toinen ryhmä jäi leikkimään omalle pihalle. Ensi viikolla vaihdamme ryhmät päittäin. Metsässä Minit pääsivät tutkimaan metsäympäristöä ja harjoittelemaan metsässä liikkumista. Lisäksi vietimme yhden Minin synttäreitä, onnittelemalla, antamalla kortin ja herkuttelemalla viinirypäleillä.

Vk 17

Ma  22.4. Sylin ja oman lelun-päivä

Ti    23.4. Kädentaidot

Ke 24.4. Kädentaidot

To  25.4. Metsäretki päiväkodin lähimetsään

Pe  26.4. Laululampi