VIIKKOKIRJE 13/2022
Pääskyvuoren Ankkalampi
Mestarit aloittivat viikon leikkimällä lasten valitsemissa pienryhmissä leikkikarttaa apuna käyttäen. Samaan aikaan osa lapsista pääsi pelaamaan ekapeliä tableteilla. Tiistaina valokuvaaja vieraili päiväkodissa. Kuvattavana olikin paljon iloisia, reippaita ja hymyileviä eskarilaisia. Keskiviikkona jatkoimme Mestarien kevätpuu – projektia askartelemalla ja taittelemalla kreppipaperista keväisiä kukkasia. Lisäksi teimme kävelyretken eskarien tulevalle koululle. Samalla tuli taas kerrattua ja muisteltua liikennesääntöjä. Torstaina teimme valmiiksi aiemmin metsäretkellä otettujen pesäkuvien asukkaat. Pesäkuvatauluista tulikin hieno kuvakollaasi, josta löytyi jokaisen oma suunnittelema metsän asukki. Perjantaina esitimme päiväkodin muille lapsille ja aikuisille nukketeatterisadun ”Hiiri ja uudet eläinystävät”, jossa pääosissa olivat lasten itse ompelemat eläinhahmot.
Maxien viikko alkoi pelipäivällä, jolloin pelasimme Unoa, etsintä lautapeliä sekä tunnekorteilla muistipeliä. Tiistaina oli koko päiväkodin yhteinen valokuvauspäivä ja lapset pitivät kun kuvaaja hassutteli ja puhutteli lapsia mummoina ja pappoina. Keskiviikkona ja torstaina jakauduimme pienryhmiin, tiikerit pikkueskareihin ja kasvit satujoogaan. Pikkueskarissa oli tällä viikolla aiheena enemmän. Teimme kynätehtäviä ja toiminnallisia tehtäviä plusplus paloilla sekä numeroilla. Kasveilla oli pomenian satujoogakortit, joista luettiin lyhyt satu ja sitten joogattiin sadun mukaan.
Perjantaina vietimme nurinkurinpäivää, jolloin olimme päiväkodissa univaatteissa sekä muun muassa söimme pöytien alla.
Midien viikkoon on kuulunut leikkipäivä, valokuvaus, askartelua ja paljon ulkoilua. Sisällä mieluisimpiin leikkeihin on kuulunut dublo-legot ja autoleikki. Saimme uusia autoja, mopoja ja radio-ohjattavan traktorin niin autoleikki nousi taas suosioon. Myös erilaiset lauta-ja pöytäpelit kuten alias sanaselityspeli aikuisen ohjaamana on ollut suosiossa. Pihalla on taas alkanut joka keväinen tammenterhojen kerääminen kuraleikkien lisäksi 🙂 Tiistaina oli kauan odotettu koko talon valokuvaus päivä. Pienryhmissä valmistimme ensiviikon rairuohon istutusta varten purkit. Lapset saivat leikata vihreästä huovasta purkin reunaan ruohokoristeen. Ruohopurkin sai koristella haluamalla tavalla paljetein ja kartongista leikatuilla pääsiäismunilla. Perjantain satutuokio vaihtui Mestari-ankkojen esittämään nukketeatteri esitykseen: Hiiri ja uudet eläinystävät. Näytelmä sai suuret aplodit ja peukut Midi-ankoilta.
Mini Ankat alkoivat valmistautumaan pääsiäiseen koristelemalla pääsiäisruoho kipon. Silkkipaperin palasia rypisteltiin mytyiksi ja ne liimattiin kipon kylkeen. Eläinsatujumppa toistettiin viime viikkoiseen tapaan. Hienosti eläimet jo muistivatkin mitä temppuradalla tuli tehdä. Lopuksi rauhoituttiin hierontapallojen avulla. Alkuviikosta päästiin hymyilemään (ja vähän itkemäänkin) valokuvauksessa. Loppuviikosta pidettiin vielä satuhetki pienryhmissä.
MESTARIT
MA 4.4. Leikkipäivä ja Ekapelin pelaamista tableteilla
TI 5.4. Eskarissa tutustutaan uuteen satuun ”Leikkipuistossa” ja tehdään siihen liittyviä kirjatehtäviä
KE 6.4. Valmistellaan pääsiäis/kevätruohojunia
TO 7.7. Askarrellaan pääsiäistipuja ja -pupuja
PE 8.7. Musiikkihetkellä laulellaan ja soitellaan soittimilla kevätaiheisilla lauluilla
MAXIT
MA 4.4. Leikkipäivä
TI 5.4. Pikkueskari: vähemmän
KE 6.4. Pääsiäisruohon kylväminen
TO 7.4. Liikunnallinen retki ja pääsiäisoksien haku
PE 8.4. Tehdään virpomisoksia
MIDIT
MA 4.4. Lelupäivä/Pääsiäisruohon kylväminen
TI 5.4. Pienryhmätoiminta -muodot ja värit
KE 6.4. Pienryhmätoiminta -seuraa viivaa
TO 7.4. Metsäretki
PE 8.4. Satutuokio
MINIT
MA 4.4. Lelupäivä
TI 5.4. Pääsiäisruohon kylväminen
KE 6.4. Pienryhmätoiminta isot/pienet
TO 7.4. Pienryhmätoiminta isot/pienet
PE 8.4. Satutuokio