fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER VK 25/2022

Minis, Midis, Eskarit & Viskarit

Vähiin käyvät päivät ennen lomaa, mutta meillä Pakilassa on vielä touhua, tekemistä ja kavereita riittänyt. Maanantaina vietimme lasten toiveesta oman lelun päivää, ja jokainen sai esitellä kotoaan tuomansa lelun ryhmäkavereille. Ulkona on arvatenkin vietetty paljon aikaa ja nautiskeltu kesäleikeistä ja upeista säistä. Yllättipä yksi iltapäiväsadekin meidät ja päästiin vielä lätäköihin läträämään. Keskiviikkona tapasimme uusia Mini-ankkoja, jotka kävivät tervehtimässä meitä pihaleikkien merkeissä. Meidän konkari-minit ottivat uudet tulokkaat vastaan innolla ja uteliaisuudella. Tähän viikkoon on mahtunut myös mm. elokuvahetkiä lasten suosikkisarjojen parissa, sekä monta satutuokiota. Päätimme juhannusviikon pieneen piknikiin omalla pihalla. Vauhdikkaiden leikkien päätteeksi nautimme mehua, suolakeksejä ja pullaa. Myös halauksia ja hyvästejä sekä iloisen kesän toivotuksia mahtui torstaihin, sillä moni lapsista jäi kesälaitumille ja osa siirtyy loman jälkeen joko koulutielle tai muihin maisemiin. Ikävä jää, mutta onneksi jäävät myös ihanat yhteiset muistot!

Next week for Minis, Midis, Viskarit and Eskarit:

MON    SUMMER FUN

TUE      SUMMER FUN

WED     SUMMER FUN

THU      SUMMER FUN

FRI        ANKKALAMPI CLOSED – HAVE A GREAT SUMMER!

 

 

Muuta huomioitavaa / Other information:

  • Pakila Ankkalampi-Duckies numbers:

VISKARIT/ESKARIT/VASTAAVA 050 3046677, MIDIT 050 4724034, MINIT  050 4010706

Heli, Paula, Katja, Eliise, Nasra & Melissa