fbpx

VIIKKOKIRJE-WEEKLY LETTER 47/2021 MINIT

TÄMÄN VIIKON KUULUMISET MINIEN RYHMÄSTÄ/THIS WEEKS GREETINGS FROM MINIS GROUP:

Tonttu lähti matkaan valjaissansa kukko kylläpä ne kärryt keikkaa.

Tonttu lähti matkaan valjaissansa kukko kylläpä ne kärryt keikkaa.

Hei tänne päin,taas tuonne päin,hei kohta kärryt kaatuu,

hei tänne päin ,taas tuonne päin,hei kohta kärryt kaatuuuuuuuu…….

 

Tonttuset ovat touhuilleet tämän viikon kaikenlaista kivaa! Joululauluja olemme harjoitelleet niin muskarissa kuin päivien lomassa. Tiistaina lähdimme retkelle Apollon puistoon keinumaan ja laskemaan liukumäkeä. Matkalla ihastelimme kauniita rakennuksia ja keskustelimme ajankohtaisista asioista. Timantit liikkuivat tällä viikolla kiipeillen ja kierien isojen puolen jumppasalissa. Puolapuut houkuttelivat kaikki mukaan kokeilemaan kiipeämistä ylös! Alastuloa harjoiteltiin rauhassa ja keskittyen. Uutta ja mukavaa heille oli myös tutustua uuteen oppimisympäristöön, sillä joulun ja uuden vuoden jälkeen nämä reippaat Minit ottavat seuraavan ison askeleen siirtyen Midien ryhmään. Näiden vuoden viimeisten viikkojen aikana Timantit tulevat ulkoilemaan ja leikkimään Midien kanssa ennalta sovittuina päivinä. Ilmoitamme näistä teille vanhemmille aina etukäteen. Jännää uutta siis tiedossa! Kuplat ja Ilmapallot kiipeilivät penkkien päällä ja kieriminen olikin yhtä naurua! Minit olivat torstaina täpinöissään kun saivat laittaa kätensä mysteerilaatikkoon samalla tutkien sekä tunnustellen sen sisältöä. Kovat makaronithan ne siellä oli! Tuntoaistia testailtiin myös tepastellen ilman sukkia mm. kulplamuovin, styroxin ja tasapainotyynyn päällä. Perjantaita oli jo odotettu lasten kokouksen jälkeen kuin kuuta nousevaa, vihdoin koitti odotettu Movie Day! Elokuvaliput jakoon ja Pipsa Possun Lumi -talvijakso valkokankaalle. Popcornit maistuivat ja tunnelma pysyi rauhallisena. Elokuvan jälkeen vietimme puurojuhlaa koristellen joulukuusta ja kuunnellen joulumusiikkia. Punaiset tonttulakit päässä nautimme herkullisen joulupuuron kaikki yhdessä ison pöydän ääressä.

 

ENSI VIIKON SUUNNITELMAT/PLANS FOR NEXT WEEK:

Ma/Mon: Kauden viimeinen Miljan Muskari klo 9.00. // Seasons last Music session at 9.00.

Ti/Tue: Retki ihailemaan Stockmannin jouluikkunaa lähtö 9.25 // Trip to see Stockmanns Christmas Window leaving at 9.25

Ke/Wed: Liikunta – Temppuilu, temppuradat // P.E. – Obstacle course

To/Thur: Itsenäisyyspäivän juhla // Independence Day celebration

Pe/Fri: Kädentaidot – Joulun taikaa // Arts and Crafts – Magic of Christmas

 

MUUTA HUOMIOITA/OTHER IMPORTANT INFORMATION:

* Aamupala tarjoillaan/Breakfast is served at 8:00-8:20

Toivomme, että lapsenne on pöydässä viimeistään klo.8:20, jotta päivän toiminta saadaan alkamaan kiireettömästi/We hope that your child is at the table by 8:20, so we can start our daily activities as planned without a rush.

 

Töölön Minit/Töölö Minis