fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 38/2021

MINIT

Aloitimme viikon minien kanssa syysaskartelun merkeissä. Askartelimme tällä kertaa myrkkysienet. Ensin maalasimme sienen lakin punaiseksi. Lopuksi rypistelimme silkkipaperia ja liimasimme sienelle valkoiset täplät. Tiistaina meillä oli tuttuun tapaan muskari. Aurinkoisena keskiviikko aamuna lähdimme yhdessä midien kanssa metsäretkelle. Metsässä kohtasimme hevosen, haukan sekä pörröhäntäisen oravan. Ihailimme värikkäitä syyspuita kävellessämme takaisin päiväkodille. Torstaina rakensimme minien kanssa temppuradan. Radalla pääsi harjoittelemaan mm. tasapainoilua, heittoa, hyppyjä ja kuperkeikkaa. Isoimmat minit innostuivat myös köydenvetoon. Viikko lopeteltiin kuraleikkeihin.

 

Next week for Minis:

MON     RETKI TUOMARINKYLÄÄN MIDIEN KANSSA LÄHTÖ 9.00

TUE       SATUTUOKIO JA MUSKARI

WED      VAPAATA LEIKKIÄ

THU       PALAPELIT

FRI         MUSIIKKILIIKUNTAA

 

MIDIT

Tällä viikolla Pakilassa on pelattu paljon jalkapalloa, sekä ohjatusti että vapaan leikin ja ulkoilun lomassa lasten aloitteesta. Aloitimmekin viikon ulkoliikunnalla omalla pihalla. Harjoittelimme pallonkäsittelytaitoja; vieritystä, potkimista sekä heittoja. Lopuksi pistimme pelit pystyyn ja maaliverkot tötterölle. Yhteishenki oli mainio ja jokainen kannusti toinen toistaan. Tiistaina harjoittelimme hienomotoriikkaa, yhteistyötaitoja ja eläinten nimiä englanniksi, sensomotorisen pelin parissa. Teemana olivat Frozen, sekä viidakon eläimet. Retkipäivänä kysyimme lapsilta, minne he tahtoisivat lähteä retkelle. Vastaus oli yksimielinen: metsään! Sinne lähdimmekin yhdessä Minien kanssa, ja jälleen kerran luonto tarjosi meille oivat puitteet tutkia, liikkua ja leikkiä yhdessä. Ihailimme matkalla myös upeaa hevosta, josta innostuneena suunnittelimmekin yhdessä jo seuraavan viikon retken Tuomarinkylän kartanolle ja talleille. Torstain satutuokiolla Midit ja Viskarit jaettiin pienryhmiin. Suomenkielisellä satutuokiolla kuultiin tarina ujosta Elviksestä. Tarinan lomassa juteltiin jännittämisestä ja esiintymisestä, sekä laitettiin tietysti rokki soimaan ja tanssittiin Elviksen hittien tahdissa. Englanninkielisellä tuokiolla aiheena olivat eläimet sekä erilaiset koneet ja vempaimet. Viikko päättyi liikunnallisissa merkeissä takapihalla yhdessä Eskareiden ja Viskareiden kanssa. Osa pelasi jalkapalloa, toiset juoksivat, kiipeilivät puissa ja tasapainoilivat hiekkalaatikon reunalla. Harjoittelimme myös monien kanssa, kuinka keinuissa saa itse otettua vauhtia.

 

Next week for Midis

MON      RETKI TUOMARINKYLÄÄN MINIEN KANSSA, LÄHTÖ KLO 9:00

TUE         SATUTUOKIO + MUSKARI

WED        LEIKKIPÄIVÄ

THU         ASKARTELUA

FRI           PELIPÄIVÄ VISKAREIDEN KANSSA

 

VISKARIT

Viskarit started the week going to a football event together with Eskarit group. At the beginning, the kids had different games like “Who is afraid of an octopus/worm?”. They had to run and control the ball
while the trainers became those animals and try to steal the ball from them. After some games, they were divided into two groups to practice different activities. The goal of this event wasn’t learning how to
control or kick the ball; the main target was about getting self-confidence with the ball. On Tuesday, the group had math’s day. Using rowan berries and tooth-sticks they made different shapes in 3D. They were practicing fine motor skills and concentration skills. On the next day, Viskarit group continued practicing shapes. This time, using different objects, such as plus plus or blocks. Using the objects, which they definitely enjoy, is a great way to slowly introduce new concepts. They could also play with new geometric block games, identify patterns, and perceive relations between shapes, such as symmetry. Besides, they improved spatial visualization, eye-hand coordination, and fine motor skills. On Thursday, and together with Midis group, it was Story Day. Divided in two groups, the kids had the opportunity to listen to stories in both English and Finnish. On the last day of the week, with Midis and Eskarit, the groups had a play time in the backyard. There, they were playing football in small groups.

 

Next week for Viskarit

MON        ARTS AND CRAFTS

TUE          STORY DAY WITH MIDIS + MUSKARI

WED         VISKARIT ACTIVITY

THU          FOREST TRIP WITH ESKARIT (leaving at 9.30h)

FRI            GROUP GAMES WITH MIDIS

 

MESTARI-ANKAT

Vauhdikas viikkomme alkoi Paloheinän Futistapahtumasta. Yksi päivän kohokohdista oli bussimatka. Lapset olivat ihan innoissaan, kun bussi otti meidät kyytiin. Futistapahtuman vetäjinä olivat HPS:n nuoret jalkapalloilijat. He ottivat ryhmän haltuun ja tekivät lasten kanssa erilaisia todella kivoja juttuja. Sekä Viskarit että Eskarit olivat todella mukana kaikissa jutuissa. Aluksi leikittiin ja lämmiteltiin erilaisia hippaleikkejä. Oli myös pallon kuljetusta erilaisilla radoilla ja lopuksi tietenkin pelattiin kahdessa joukkueessa jalkapalloa. Hymyssä suin lähdimme takaisin päiväkodille. Aloitimme Eskareiden kanssa luontotauluprojektin. Viime viikkoiset metsästä poimitut kepit saivat uudet käyttötarkoituksensa, kun teimme niistä kehykset. Tässä työssä tarvittiin sorminäppäryyttä sekä paljon kärsivällisyyttä. Leikimme eskareiden kanssa myös ihmis-muistipeliä ja tämä vasta olikin hauska peli. Lapset halusivat leikkiä sitä myös iltapäivällä ennen muskaria ja näin teimme. Iloinen laulu ja musisointi täytti talomme tiistaina muskarin johdolla. Keskiviikkona taikapadastamme löytyi ensimmäinen kirjain ja se oli A. Eskarit saivat ensin etsiä ryhmätilasta A-kirjaimella alkavia esineitä. He saivat myös kuunnella löytyykö sanan alusta A-äänne, kuuluuko sanasta A-äänne ja riimittelimme A-riimejä. Jokainen sai itselleen ison A-kirjaimen ja lehden. Lehdestä etsimme niin isoja kuin pieniä A-kirjaimia. Samalla Mestareiden tehdessä tätä, luettiin Eskari Seikkailun tarina. Vieläkään ei selvinnyt, kuka piti ääntä, mutta erilaisia johtolankoja kyllä löytyi. Kirjaan harjoittelimme myös A-kirjaimen tekoa ynnä muita kivoja tehtäviä. Matikkapäivänä käsittelimme suhdekäsitteitä yhdessä leikkien ja toimien. Leikkien avulla harjoittelimme ohjeen mukaan toimimista sekä lapsen omaa ohjeen tuottamista. Ensin opettaja antoi ohjeita: Mene tuolin viereen, mene tuolin päälle, jne. Leikimme myös leikki, mitä lelua ajattelen. Kuvailemalla, missä lelu on, toiset yrittivät päätellä, mistä lelusta on kyse. Sitten istuimme pöytään ja jokainen sai erilaisia eläimiä ja autoja eteensä. Opettaja antoi ohjeita esim. laita auto jonon ensimmäiseksi, maatilan eläin viimeiseksi, ota kolmas lelu jonosta pois, jne. Seikkailujen Eskari kirjasta teimme myös erilaisia tehtäviä, esim. Lapsi sai värittää aikuisen ohjeen mukaan asioita. Lopuksi lapset pääsivät pareittain antamaan ohjeita toisilleen. Jokaiselle parille annettiin lautanen, lasi, haarukka ja veitsi. Toinen lapsista istui pöydän edessä ja toinen pareista antoi selän takaa ohjeita, miten asettaa lautanen ym. Todella upeaa toimintaa Mestari-Ankat! Perjantaina vietimme Avoimia Ovia ja lapset pelasivat jalkapalloa takapihalla sekä leikkivät ja kiipeilivät ja nauttivat sadesäästä.

 

Ensi viikko Mestari-Ankat:

MON          LUONTOPROJEKTI JATKUU

TUE            SATUTARINAT JATKUVAT + MUSKARI

WED          ESKARIKIRJAPÄIVÄ

THU           METSÄRETKI VISKAREIDEN KANSSA. (Lähtö klo:9.30)

FRI             PELIPÄIVÄ

 

Muuta huomioitavaa / Other information:

  • Pakila Ankkalampi-Duckies numbers:

VISKARIT/ESKARIT/VASTAAVA 050 3046677, MIDIT 050 4724034, MINIT  050 4010706

Heli, Paula, Katja, Alexandra, Nasra & Angelyn