fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 36/2022

MINIS

Minien viikko käynnistyi reippaasti retkeillen. Lähiympäristömme ei pettänyt tälläkään kertaa; vastaan ajoi kuorma-autoja, rekka, kaivuri sekä traktori, joista saatiin innokasta sanailua aikaan. Myös bussit ovat suosiossa, ja Wheels on the bus-laulua olemmekin laulaneet kovasti. Matkalla Minit keksivät myös, että pysähdytään yhdessä vilkuttamaan auton tullessa vastaan, ja olipa hauskaa, kuinka monelle kuskille saatiin hymy huulille! Harjoittelimme myös hieman värejä englanniksi ja suomeksi autojen avulla. Kävelyltämme päädyimme Spelttipuistoon leikkimään. Kiipeily ja liukumäkileikit olivat isompien mieleen, pienempämme viihtyivät keinussa ja ympäristöä tutkiskellen. Pois lähtiessä näimme vielä matalalla kiertelevän lentokoneen, joka tuntui tulevan kierros kierrokselta lähemmäs, wau! Paljon leikkihetkiä on mahtunut tähänkin viikkoon, ja yhtenä suosikkina on ehdottomasti suuri paloauto, jolla voi huristella ympäriinsä ja sammuttaa letkulla tulipaloja. Paloauto innostaa Minejä harjoittelemaan yhdessä leikkimisen taitoja aikuisen tuella, ja onpa se myös hyvä väline oman vuoron odottamisen, kärsivällisyyden ja toisten huomioon ottamisen harjoittelussa. 😉 Ulkona Minit ovat viihtyneet pihan perällä auringonpaisteessa. Pallopelejä, liukumäkirallia ja piilostakin on leikitty. Lentokonelaulu on taipunut pihalla hauskaksi liikuntaleikiksi, ja kun yksi lapsista innostuu mukaan niin kohta jo melkein koko ryhmä liitää ja kiitää pitkin pihaa. Keskiviikkona Pakilassa koettiin suuren urheilujuhlan tunnelmaa, kun kisailimme Pakila Grand Prix-jumppatuokiolla formula-autoina. Opiskelijamme valmisteli radan ja innosti lapsia liikkumaan sekä juoksemaan muovilautasia rattina käyttäen. ”One, two, three, go!” Mineistä löytyikin kuskeja joka lähtöön; on rauhallisempaa ja hyvinkin tarkkaa ajelijaa, sekä mutkat suoriksi oikovia hurjapäitä! Hienosti radalla otettiin myös kaverit huomioon, kolareilta vältyttiin ja hauskaa oli. Hienomotorisia taitoja harjoittelimme torstaina taikataikinan avulla. Pihapöydän ääressä jokainen sai muovailla, puristella, nipistellä, tökkiä ja tunnustella omaa taikinapalaansa. Toiset innostuivat heti muovailemaan, osa taas suhtautui hieman epäileväisemmin tahmeaan taikinaan. Omalla tahdillaan kaikki uskaltautuivat kuitenkin hienosti tunnustelemaan taikinaa, ja lopuksi niihin laitettiin vielä kiinni lehtiä, oksia, kiviä ja muuta mitä pihalta löytyi. Pian pääsettekin ihailemaan luontotaidetta ryhmämme eteisessä! Perjantaina lähdimme metsään, josta on tullut varmasti meidän lasten ja aikuisten lemppari paikka. Siellä kaikki aistit aktivoituvat, ja jokainen löytää itselleen mieluista puuhaa. Metsässä liikkuminen on paitsi hauskaa, myös hurjan hyvää harjoitusta motorisille taidoille. Tällä kertaa kuroteltiin korkean puunrungon yli ja ryömittiin sen ali, kiivettiin suuren kiven päälle, tasapainoiltiin juurakoilla ja mentiin mäkeä ylös alas. Poimimme myös pieniä havunneulasia, ja soittelimme oksarytmikapuloita sekä puunrunkorumpua. Metsä-spa piti sisällään mm. pikkukäsien ja punaposkien hellimistä luonnon antimilla; kokeilimme sivellä ja hipsutella pehmoista sammalta ja silitimme toistemme poskia erilaisilla lehdillä. Ihana päätös jälleen antoisalle viikolle meidän Minien kanssa!

 

Next week for Minis:

MON      LEIKKIPÄIVÄ

TUE        RETKI, LÄHTÖ KLO 9:20 + MUSKARI

WED       KÄDENTAIDOT; ASKARTELUA

THU        SATUTUOKIO

FRI          VANHEMPIEN IDEABOXISTA: SYYSDISKO PIHALLA

 

MAXIT

Aloitimme vauhdikkaan viikon temppuradalla. Saimme maxien kanssa käyttöön koko päiväkodin, kun minit ja eskarit lähtivät aamulla retkelle. Rakensimme yhteisvoimin hurjan ja liikkumiseen innostavan temppuradan. Lapset saivat yhdessä pähkäillä ja koota suuren suurta temppurataa. Radalla pääsi kehittämään kehonhallintaa, keskittymistä, heittoa, hyppyjä, kiipeilytaitoja sekä totta kai kavereiden huomioonottamista ja kannustamista. Hyvä maxit! Tiistaina pelailimme aamulla lautapelejä pienryhmissä.  Pelien pelattua lähdimme takapihalle poimimaan luonnonmateriaaleja yhdessä eskareiden kanssa.  Teimme keräämistämme luonnonmateriaaleista omat kuvat. Käytössä oli erivärisiä lehtiä, keppejä, ruohoa, heinää.

Keskiviikkona vietimme uhanalaisten eläintenpäivää. Keskustelimme mitä se uhanalainen tarkoittaa ja kuinka voimme auttaa uhanalaisia eläimiä. Lopuksi valitsimme yhden uhanalaisen eläimen, johon tutustuimme syvemmin. Lapset äänestivät Saimaannorppaa.  Maxit oppivat mm. mitä saimaannorppa syö ja miten he ääntelevät ja nukkuvat. Lopuksi askartelimme saimaannorpan, maxit pääsivät käyttämään saksia, liimaamaan ja somistelemaan.  Saimme päivän päätteeksi askartelun valmiiksi ja se ripustimme sen koristamaan maxien ikkunaa.

Loppuviikosta ulkoilimme mm. etupellon leikkipuistossa. Ensin leikimme puiston leluilla ja lopuksi innostuimme rakentamaan oraville majaa. Perjantaina vietimme oman kirjan päivää. Luimme lasten tuomia kirjoja aurinkoisella takapihalla.  Maxit esittelivät mielellään omia kirjoja ystävilleen. Lopuksi yksi maxeista rohkeni pitämään satutuokioita koko ryhmälle, maxit kuuntelivat tarkkaavaisina satua😊

 

Ensi viikko Maxis

MON     PALLOILUA

TUE        KÄDENTAIDOT

WED      KÄVELYRETKI LÄHTÖ 9.20

THU       RETKI LÄHTÖ 9.20

FRI         LEIKKIPÄIVÄ

 

MESTARI-ANKAT

The preschool group started the week with a visit to the tram museum. There, the children were able to learn a lot about how the city of Helsinki used to be and which types of trams were in the city. After the visit, the children were able to enjoy a small play area where the group could play with different public transport toya and create their cities using traffic signs. On the next day, small groups were formed to play different games. The aim was to develop social skills, communication, and teamworking. After that, with different items from nature, such as leaves or sticks, the children shaped their bodies. On Wednesday, the group practiced number skills. Besides, they talked about the forest and the city rules, drawing a proper helmet for cycling, observing one picture and identifying infringements, and more. After the book activities, they wanted to know how to write different words such as book, moon, lock, flower, and much more. They were so motivated to write in their notebook. The following day, the preschool group went to Etupelto for a traffic event. There, at each spot, there were questions and when they answered they got a stamp on their passport. It was a great day full of learning. On the last day of the week, the children brought their favorite books. They went to the backyard to read them and to read the books of their classmates.

 

Next week for Mestari-Ankat:

MON         BACKYARD FOOTBALL

TUE           ARTS AND CRAFTS

WED          PRESCHOOL/VISKARIT ACTIVITY

THU           TRIP TO ETUPELTO (leaving at 9.20h)

FRI             PLAY DAY

 

Muuta huomioitavaa / Other information:

  • Pakila Ankkalampi-Duckies numbers:

MINIT/ VASTAAVA 050 3046677, MAXIT 050 4724034, ESKARIT  050 4010706

Heli, Katja, Paula ja Nasra