fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 25/2022

Herttoniemenrannan Mini-Ankoissa olemme tällä viikolla nauttineet mitä ihanimmista kesäisistä säistä ja olemmekin viettäneet rutkasti aikaa ulkona. Pihalla Minit ovat puuhastelleet ahkerasti hiekkalaatikolla ja kuljettaneet hiekkaa suurilla rekoilla. Ulkoleikkien tiimellyksessä olemme nauttineet keinumisesta ja hurjista vauhdeista – myös kavereille on annettu innokkaasti vauhtia keinussa! Kuumina kesäpäivinä olemme myös vilvoittaneet pieniä sormia vesileikkien äärellä. Yhdessä olemme muun muassa kalastaneet ankkoja lammesta, mikä onkin ollut hurjan hauskaa hommaa! Sisällä olemme askarrelleet kesäisiä askarteluja, kuten jäätelöitä ja perhosmaalauksia sekä touhunneet roolivaateleikkien parissa. Tällä viikolla pääsimme myös viettämään kauan odotetut kevätjuhlat yhdessä rakkaiden perheidemme kanssa. Lauluesitys ymmärrettävästi nosti jännityksen pintaan, mutta siitä huolimatta Minit suoriutuivat niin reippaasti juhlista, vaikka takana olikin jo pitkä päivä. Ihanaa, kun saimme juhlia yhdessä vanhempien, isovanhempien ja sisarusten kanssa – tämä oli niin meidän Mineille, kuin meille aikuisillekin hyvin tärkeä juttu! Ensi viikolla nautimme vielä kevätkauden viimeisistä päivistä tällä huippuporukalla ja sitten onkin aika suunnata ansaitulle kesälomalle. Tässä vaiheessa Herttoniemenrannan Mini-Ankat kiittävät kuluneesta keväästä ja toivottavat kaikille ihanaa ja rentouttavaa kesää!

 

Ensi viikolla ohjelmassa:

MA 27.6.: LEIKKIPÄIVÄ

TI 28.6.: LEIKKIPÄIVÄ

KE 29.6.: LEIKKIPÄIVÄ

TO 30.6.: LEIKKIPÄIVÄ

PE 1.7.: PÄIVÄKOTI KIINNI

 

Pääkaupunkiseudun Ankkalammet lomailevat 1.7.-31.7.

Uusi kausi starttaa taas ma 1.8.

IHANAA KESÄÄ KAIKILLE!

 

Terveisin,

Nelli & Riikka