fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 21/2022

MINIS

Minien viikko käynnistyi oman lelun päivällä. Jokainen sai esitellä lelunsa ja kertoa siitä hieman. Minit osasivat hienosti odottaa omaa vuoroaan ja kuunnella toista. Pääsimme myös kokeilemaan sekä leikkimään toisten leluilla. Tiistaina vuorossa oli palapelit/nuppipelit. Jakauduimme pienryhmiin, jotta keskittyminen ei herpaantuisi. Palapelejä kokeilimme yhdessä aikuisen kanssa. Se oli aluksi aika hankalaa, mutta ajan myötä se alkoi sujua. Onneksi nuppipelit ovat jo tuttuja meidän mineille. Iltapäivällä odotti kauden viimeinen muskari. Haikeasta fiiliksestä huolimatta annoimme vielä lopuksi ison ryhmä halin muskari-Vilmalle. Aurinkoisena keskiviikkona lähdettiin yhdessä midien ja viskareiden kanssa Spelttipuistoon leikkimään. Keinut ja liukumäet olivatkin kovassa suosiossa. Myös rohkeimmat uskalsivat kiipeillä sekä roikkua kiipeilytelineissä. Puistossa oli paljon käpyjä ja keppejä, joista teimme erilaisia kasoja ja pieniä majoja puiston eläimille ja hyönteisille. ”Tehdään tämmöinen maja, vaikka oravalle, jos se ei jaksa enää puussa hyppiä”, kuului yhden Mini-Ankan suusta. Paluu matkalla ihastelimme erilaisia kevään merkkejä. Toivotetaan kaikille antoisaa helatorstaita. Viikon päätimme vielä kuraleikeillä sekä harjoittelimme lauluja kevät juhlaa varten. Lopuksi toivotimme hyvää kesää meidän ihanalle opiskelija-Netalle, joka on ollut meille suuri apu.

 

Next week for Minis:

MON        VAPAA LEIKKI

TUE          KÄDENTAIDOT + MUSKARI

WED        MUSIIKKITUOKIO

THU         ULKOSATUTUOKIO

FRI           ULKOLIIKUNTAA

 

MIDIS

Midien viikko alkoi musiikkituokiolla. Pihalla Midit soittelivat rytmikkäästi ulkolelujen avulla, erilaisia pintoja kokeillen ja ääniä etsien. Muodostimmekin liukumäen ympärille oikean rytmiorkesterin! Lauloimme apina-orkesteri-laulua, johon Midit keksivät itse uusia hauskoja sanoja. Sisällä soittelu jatkui instrumenttien parissa, kun muistelimme soittimien erikoisia nimiä, ja soittelimme sooloja kavereille. Olemme opetelleet myös uusia vauhdikkaita lauluja, joiden rytmeissä pääsimme liikkumaan, leikkimään ja kertaamaan mm. värejä sekä kehonosia. Tiistaina askartelimme ryhmätyönä aurinkoteoksen muskari-Vilmalle muistoksi, sillä tiistai oli kauden viimeinen muskaripäivä. Jokainen lapsista sai leikata auringonsäteitä, jotka liimasimme korttiin. Toiselle puolelle kirjoitimme lasten ajatuksia muskarista sekä Vilmasta, ja toivotimme hänelle ihanaa kesää. Kylläpä Vilma ilahtui! Keskiviikkona teimme Minien ja Viskareiden kanssa kesäisen retken Spelttipuistoon. Matkalla ihmettelimme vihertäviä nurmia ja kukkaloistoa. Midit tunnistavat hienosti jo mm. voikukan, tulppaanin, sekä valkovuokon. Puistossa leikittiin jälleen merirosvolaivaa, sekä tutkittiin käpyjä, kasveja ja ötököitä. Viikko päättyi leikkipäivään hieman pienemmällä porukalla, osan pitäessä pitkiä vapaita helatorstain jälkeen. Leikimme sisällä vapaavalintaisia leikkejä ja temppuilimme puolapuissa. Ulkona päästiin keittämään mutasoppaa ja läträämään lätäköissä. Perjantaina sanoimme myös heipat Minien opiskelija-Netalle, jonka kanssa olemme saaneet viettää monta mukavaa viikkoa yhdessä. Aamupiirissä ihmettelimme, kuinka ensi viikolla koittaa jo kesäkuu. Monet ovat kertoneet jo kesäsuunnitelmiaan ja lomastakin joku jo hieman haaveilee. Ideoita ja toiveita löytyy moneen makuun aina uinnin ja grillauksen kautta remonttihommiin ja Linnanmäellä hurvitteluun. Tervetuloa kesä!

 

Next week for Midis

MON      ARTS & CRAFTS

TUE        MUSIC DAY

WED      PLAY DAY

THU       TRIP, LEAVING 9:15

FRI         OUTDOOR SPORTS

 

VISKARIT JA MESTARI-ANKAT

Maanantain aloitimme aistiharjoituksilla. Aamupiirissä kuuloaisti päästettiin valloilleen, kun kuuntelimme eläinten ääniä. Lapset saivat arvailla mille eläimelle ääni kuuluu. Olipas meillä hauskaa kuunnella ja arvailla. Ei meinaan ollut ihan helppoa! Maanantaina teimme myös oman auton käyttäen pientä muovipulloa, maitotölkin korkkeja, tikkuja sekä pillejä hyväksemme. Ulkona laitoimme autoon etikkaa sekä soodaa ja katsoimme kun auto lähti räjähtäen liikkeelle. No ensimmäinen yritys ei ihan onnistunut, mutta toinen kerta tuotti tulosta. Teimme myös omat paperilennokit ja kokeilimme heittää niitä ulkona erilaisin tyylein. Hauskaa! Osa lapsista halusi jatkaa heittelyä ja osa halusi leikkiä hippaa. Iltapäivällä saimme Ladan pihaamme tutkittavaksemme. Parasta taisi olla se, kun pääsi auton katolle, heh. Tiistaina lähdimme Etupeltoon Itä-Pakila päivää viettämään. Aamu alkoi erilaisilla esityksillä ja talent-showlla. Metsolan ala-asteen kuudesluokkalaiset olivat järjestäneet kentälle erilaisia toimintapisteitä. Kävimme kahdessa pisteessä. Oli kiva käydä tapahtumassa. Siellä oli  tuttuja aikuisia ja lapsia eskareille (esim.Pajapäiviltä). Tiistaina oli myös viimeinen Muskari. Vähän oli haikea mieli osalla. Vilma on ollut kyllä todella hyvä ja pidetty muskari-ope. Keskiviikkona Mestari-Ankat keskittyivät geometrisiin muotoihin. Jokainen sai tehdä oman geo-taulun hakkaamalla vasaralla nauloja laudan palaan. Kaikki olivat ihan innoissaan! Teimme siis erilaisia muotoja geo-tauluihin kuminauhoilla. Teimme myös kolmiulotteisia rakennelmia palikoista sekä askartelimme kolmioista mansikat. Tuokion jälkeen Mestari-Ankat halusivat mennä takapihalle leikkimään 10 tikkua laudalla. Ja näinhän me teimme!  Viskarit pitivät aluksi tuokionsa ulkona. He piirsivät eläinten varjoja, hienomotoriset taidot saivat hyvää harjoitusta. Sitten he pitivät karkeamotoristen taitojen harjaantumistemppuja; kuten kävelyä viivaa pitkin. Siinäpä vasta hyvää tasapainoharjoittelua! Viskarit kävivät myös Spelttipuistossa pienellä retkellä ja sieltä palattuaan he harjoittelivat ompelemista. Tällä viikolla Viskarit ovat tehneet myös luontoprojektiaan. He etsivät eri värisiä asioita munakennoonsa. Viskarit olivat todella innoissaan etsimässä ja hyvin löytyikin näin kesän kynnyksellä kaikenlaista kivaa. Torstaina vietimmekin kaikki vapaapäivää. Perjantaina lapset saivat toivoa leikkejä. Piiloleikki on aina yhtä suosittu, samoin myös lattialaava-leikki. Ulkona lapset innostuivat kioski- ja museoleikistä. Katsoimme lasten toiveesta vähän ohjelmaa lepohetkellä. Kivaa! Tällä viikolla olemme nauttineet kesäisestä säästä, olemmekin olleet ulkona lounaan jälkeen. Olemme tehneet pihalle majaa, osa on leikkinyt kioskia, osa on pelannut jalkapalloa, osa on leikkinyt hippaa, jne. Mielikuvitusta varsinkin majan rakentamisessa on tarvittu. Yhteistyö Viskareiden ja Eskareiden kanssa on sujunut todella hyvin. Ilo on katsoa ja seurata hyvien ideoiden toteutumista hyvässä yhteistyössä!

 

Next week for Viskarit and Eskarit:

MON             KEVÄTJUHLAHARJOITUKSET

TUE               VISKARIT ACTIVITY / ESKARIT ACTIVITY

WED             VISKARIT ACTIVITY / ESKARIT ACTIVITY

THU              VISKARIT TRIP WITH MIDIS. Leaving at 9.15  / ESKARIT ACTIVITY

FRI                VIIMEINEN ESKARIPÄIVÄ: JUHLINTAA / VISKARIT: TOY DAY

 

Muuta huomioitavaa / Other information:

  • Pakila Ankkalampi-Duckies numbers:

VISKARIT/ESKARIT/VASTAAVA 050 3046677, MIDIT 050 4724034, MINIT  050 4010706

Heli, Paula, Katja, Eliise, Nasra, Melissa & Angelyn