fbpx

VIIKKOKIRJE-WEEKLY LETTER 2

Herttoniemenrannan Mini-Ankoissa viikko käynnistettiin ikäryhmätasoisten tuokioiden parissa. Ryhmämme vanhimmat lapset pääsivät omalla lukutuokiollaan tutustumaan erilaisiin tunteisiin PusPus Pusukala-kirjan parissa. Lukemisen lomassa keskustelimme yhdessä siitä, miten tärkeää on, että ihan jokainen kaveri otetaan leikkiin mukaan, eikä ketään jätetä leikin ulkopuolelle. Kädentaitotuokiolla rakensimme taikahiekasta mahtavia hiekkalinnoja sekä harjoittelimme hienomotorisia taitojamme hamahelmitöitä tehden. Nuorimmat taas pääsivät omalla lukutuokiollaan mukaan Tohtori Rohdon vastaanotolle. Kirjan parissa seurasimme tarkasti, mitä kaikkea lääkärissä tehdäänkään, ja bongasimme myös ambulanssin, taxin sekä paljon erilaisia eläimiä. Kädentaidoissa nuorimmat Minit askartelivat keskittyneesti viirinauhan. Liimasimme paljon pumpulipalloja, höyheniä ja glitteriä omiin viireihimme, ja saimme aikaan hienon tuotoksen koristamaan seinäämme. Tällä viikolla olemme nauttineet ihanan kirpeistä pakkassäistä pulkkaillen ja lumikasoissa kiipeillen. Loppuviikosta pakkanen olikin niin kireä, että keskityimme sisällä pidempikestoisiin sisäleikkeihin. Autoleikki majan sisällä, muovailuvahalla muovailu, palapelit ja kotileikki ovat olleet ihan parasta pakkaspäivien puuhaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

VIIKKO 3

MA 18.1.: LIIKUNTATUOKIO

TI 19.1.: ULKOLEIKKEJÄ TUORINNIEMESSÄ

KE 20.1.: TUNNEPIIRI

TO 21.1.: MUSKARI

PE 22.1.: LEIKKIPÄIVÄ

 

 

Terveisin, Nelli ja Valencia