fbpx

Viikkokirje – Weekly letter 2/2022

Minien päiväkotiviikko hurahti nopeasti! Toivotimme tervetulleiksi uuden Mini-ankan ja Mini-varhaiskasvattajan. Ulkona olemme nauttineet kunnon talvikeleistä pulkkailun ja muun puuhailun merkeissä. Toivotaan, että vielä tänä talvena tulisi kunnon lumipallokelejä, että pääsisimme tekemään lumiukkoja. Muskari palasi joulutauolta ja lapset nauttivat siitä täysin rinnoin. Aamupiirissä on opeteltu uusia talvilauluja ja -loruja. Torstaina teimme pienen tiedeprojektin, otimme ulkoa lasipurkkiin lunta ja ihmettelimme sitä yhdessä. Mitä lumelle tapahtuu? Onko lumi kylmää vai kuumaa? Lapset olivat innoissaan projektista, joten varmasti jatkamme näitä myös jatkossa.

Midit starttasivat uuden Ankka-viikon talviaskartelun parissa. Kauniit talvimaalaukset koristavatkin nyt Midien huonetta. Tiistaina Midit aloittivat innolla lumitutkimukset. Midit olivat innokkaita tutkijoita, ja lumesta ollaankin keskusteltu paljon pitkin viikkoa. Muskarissa iloittiin talvisista lauluista yhdessä Jenna-opettajan kanssa. Torstaina ohjelmassa oli joogaa, jonka avulla lapset pääsivät harjoittamaan lisää mm. kehonhallintaa eri keinoin. Viikon Midit päättivät Open Micin tahdeissa tanssien! Pitkin viikkoa Midit ovat nauttineet erilaisista talviaktiviteeteista. Pulkkailu on ollut erittäin odotettu ja suosittu puuha lasten keskuudessa.

Myös Maxien viikko alkoi kädentaitoja harjoittamalla. Lopputuloksena syntyi upeat kukkataideteokset. Kenties merkki tulevasta keväästä? Sitä ennen voimme nauttia kuitenkin vielä upeista talvipäivistä, ja sitä Maxit ovatkin tehneet pitkin viikkoa. Tiistaina myös Maxit aloittivat lumitutkimukset ulkona. Kaikista jännittävintä taisi olla kuitenkin lumitutkimusten siirtäminen sisälle Viskari-tuokion aikana. Tällöin Maxit pääsivät käyttämään erilaisia tutkimusvälineitä, kuten luuppeja lumen tutkimisessa. Maxeilla olikin hienoja ajatuksia ja havaintoja mielessään, mitä käytiin läpi yhdessä. Viikon päätteeksi, Maxit treenasivat esiintymistaitoja Open Micin parissa. Viikkoon on kuulunut myös lautapelejä, piirtämistä, ihania värityskuvia sekä legolinnojen rakentelua. Unohtamatta Ankkalammen 12-vuotis syntymäpäiväjuhlia, niistä ei laulua ja riemukasta juhlahumua puuttunut!

 

NEXT WEEK (WEEK 3):

 

Minit

Ma / Mon 17.1. Muskari klo. 9.30 & leikkiä

Ti / Tue 18.11. Satuhetki

Ke / Wed 19.1 Tanssia

To / Thu 20.1. Kädentaidot: ”Karhu nukkuu”

Pe / Fri 21.1. Rytmimuskari

 

Midit

Ma / Mon 17.1. Kädentaidot

Ti / Tue 18.1. Retki, lähtö puistosta klo. 9.30

Ke / Wed 19.1. Muskari alkaen klo. 9.30 & pienryhmätoimintaa

To / Thu 20.1. Jumppa

Pe / Fri 21.1. Open Mic!

 

Maxit

Mon. 17.1. Kädentaidot

Tue. 18.1. Retki, lähtö puistosta klo. 9.30

Wed. 19.1. Muskari alkaen klo. 10.15 & pienryhmätoimintaa

Thu. 20.1. Viskari

Fri. 21.1. Open Mic!

 

Iloista viikonloppua kaikille!

Kruununhaan Ankkalammen aikuiset

 

Have a nice weekend!

The Staff of Kruununhaka Ankkalampi-Duckies