fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 2 / 2021

MINIS:

Minien viikko on alkanut lumisessa maisemissa ja lunta on tullut vaan lisää ja lisää. Olemme tutustuneet vielä paremmin uusiin Mineihin ja heidät on otettu ystävällisesti vastaan. Maanantaina pääsimme taas uudelleen jatkamaan meidän maailmanympärysmatkaamme ja kohteena oli Australia. Tutustuimme erilaisiin eläimiin kuten kenguru, koala, krokotiili jne. Viikon aikana olemme myös heittäneet eläinnoppaa ja tehneet erilaisia liikkeitä. Tiistaina päästettiin sisäiset taiteilijat ulos ja sormiväreillä maalattiin eläimiä. Keskiviikkona keskityimme kirjojen katsomiseen ja monen kirjan lukemiseen pienryhmissä. Keskittymistä ja kiinnostusta kirjoja kohtaan oli molemmissa ryhmissä. Torstaina ja perjantaina olemme leikkineet enemmän sisällä johtuen kovasta pakkasesta. Minit ovat harjoitelleet lelujen jakamista ja oman vuoron odottamista. Olemme koko viikon aikana aamupiirissä laulaneet paljon talvilauluja. Hauskan riemukasta on ollut myös kun piilotimme eläimiä ympäri leikkiympäristöä ja lapset ovat innoissaan niitä etsineet.

 

Next week for Minis:

MON         MATKA JATKUU ARGENTTIINAAN

TUE          ASKARTELUPÄIVÄ + MUSKARI

WED         LEIPOMISTA

THU          TALVISIA PUUHIA

FRI            URHEILUPÄIVÄ: JALKAPALLOA

 

MIDIS:

Viikkomme lähti käyntiin matkustamalla kauas aina Australiaan asti. Tutustuimme yhdessä mm. Australian kulttuuriin, nähtävyyksiin ja eläimiin, joista kengurut ja koalat olivat tuttuja monelle. Kuuntelimme didgeridoo-instrumentin ääntä ja puhaltelimme omiin paperirullasoittimiin hauskoja ääniä. Tiistaina vietimme leikkipäivää. Ulkona nautiskeltiin lumileikeistä ja rakennettiin yhteisvoimin suurta lumilinnaa. Kaverin vetäminen pulkassa pitkin pihaa kävi myös hyvästä jumpasta. Tiistaina tehtiin bumerangit Australian aboriginaalien pistemaalausta jäljitellen. Lapset painelivat sormilla erivärisiä pisteitä omiin bumerangeihin, ja samalla harjoittelimme sormien sekä värien nimeämistä suomeksi ja englanniksi. Oli hauskaa kokeilla saako eri sormilla erikokoisia pisteitä aikaan. Torstaina päästiin leipomaan lihapasteijoita. Haarukalla ja sormilla paineltiin taikinanreunat umpeen, tarkkaa hommaa! Lopputulos oli herkullinen, ja leivonta niin hauskaa, että jatkoimme kotileikissä yhdessä leipomalla ja koristelemalla pipareita sekä pullia.  Aamupiirissä olemme harjoitelleet lumiukkolorua, jonka lomassa olemme opetelleet nimeämään kehonosia. Perjantain paukkupakkanen piti meidät sisällä, joten vietimme jumppatuokion yhdessä Minien kanssa. Heitimme vuorotellen noppaa, jossa oli australialaisten eläinten kuvia. Pompimme kuin kengurut, uimme lattialla krokotiilien lailla ja juoksimme lujaa kuin emut.

 

Midien ensi viikko:

MA      MATKA ARGENTTIINAAN

TI         LEIKKIPÄIVÄ + MUSKARI

KE        JALKAPALLOA

TO       ASKARTELUPÄIVÄ

PE        ASKARTELUPÄIVÄ

 

MAXIT JA VISKARIT:

Viikon aloitimme matkalla Australiaan. Oli kiva kuulla niiden lasten muistoja, jotka ovat käyneet Australiassa, kengurut ka koalakarhut olivat päällimmäisinä muistoina. Tutustuimme myös didgeridoo-soittimeen ja kokeilimme talouspaperirullia hyödyntäen kokeilla tehdä samanlaista ääntä. Olipas meillä hauskaa! Tiistaina pidimme kädentaitojen päivän. Askartelimme kenguruja Australia hengessä sekä teimme omat talviset kuvat vuodenaikaikkunaamme kaunistamaan. Kauden ensimmäinen muskari alkoi myös tiistaina tutun Vilman johdolla. Tiistaina leikimme erilaisia leikkejä, kuten huomaa mitä on muutettu lapsessa sekä kenestä kerrotaan. Lapset olivat tosi hyvin mukana ja keksivät erot ja henkilöt hyvin. Teimme myös erilaisia temppuja ja harjoittelimme kuperkeikkaa, päälläseisontaa, kärrynpyörää, yms. Lapset nauttivat näyttää, mitä osaavat. Kuului monta kertaa lause: ”Kato mua!”  Keskiviikkona tuli lunta niin paljon, että nautimme ulkoilusta omalla pihallamme. Lähdimme mäkeen surffailemaan. Lapset keksivät hyvin, että pulkan päällä voi olla kyykyssä, jotkut keksivät surffata mahallaan. Lumienkelitkin olivat kovassa suosiossa sekä uudet pihalelut (traktorit ja peräkärryt, jne.) Torstaina leivoimme australialaisia lihapasteijoita. Mikä tuoksu ja mikä maku, nam! Perjantaina pidimme liikuntapäivän pussihyppelyn merkeissä. Kokeilimme olla erilaisia hyppiviä eläimiä. Pitkiä hyppyjä ja loikkia tuli 😊 Talvinen ikkunamme sai myös lisää taidetta, kuten punatulkkuja ja linnunpöntön. Viikko on mennyt jälleen kerran nopeasti.

VISKARIT:

Keskustelimme lasten nimien alkukirjaimista. Mietimme, miten alkukirjaimet voidaan muodostaa sormilla, omalla keholla, yksin ja yhteistyössä toisten kanssa. Tunnistimme kirjaimia, harjoittelimme äänteitä, odotimme omaa vuoroamme ja teimme yhteistyötä toisten kanssa.  Tutustuimme myös kirjaimiin S, O ja A. Harjoittelimme äänteitä. Opettaja näytti kuvaa ja jokainen lapsi sai vuorollaan sanoa, mitä kuva esitti ja sitten millä kirjaimella lapsi ajatteli sanan alkavan. Sen jälkeen sai viedä kuvan oikean kirjaimen luo. Oli ihana seurata, kuinka lapset kannustavat ja auttavat toisiaan. Kilpailumieli on kokonaan poissa näistä tilanteista. Yhteishenki on korkealla!

 

ENSI VIIKKO MAXEILLA JA VISKAREILLA:

MON         MATKA ARGENTTIINAAN + TARINAN KERRONTAA

TUE           ASKARTELUPÄIVÄ + MUSKARI

WED         MUSIIKKIPÄIVÄ (TANGO)

THU          TIEDEPÄIVÄ

FRI            LASTEN PÖYTÄTEATTERIPÄIVÄ

 

Muuta huomioitavaa / Other information:

  • Pakila Ankkalampi-Duckies numbers:

MAXIT/VISKARIT/VASTAAVA 050 3046677, MIDIT 050 4724034, MINIT  050 4010706

  • email: pakila@ankkalampi-ankdammen.fi

Heli, Paula, Katja, Stella, Kairi & Angelyn