fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 17/2023

MINIS

Mineissä mennyt keväinen viikko on tuntunut olevan yhtä juhlaa valmisteluineen ja vappuineen, sekä hieman äitienpäivääkin suunnitellen. Viikon aikana jokainen Mini sai tehdä hauskan ilmapalloaskartelun, jota varten otimme kaikista ulkona ihanat valokuvat. Jokainen sai valita itselleen kaksi ilmapalloa, jotka koristeltiin pienen pienillä värikkäillä palleroilla, värittäen, sekä glitteriä liimaten. Askartelu oli hyvää harjoitusta pinsettiotteelle sekä silmän ja käden yhteistyölle. Samalla harjoittelimme myös nimeämään värejä, jotka alkavatkin olla monilla Mineillä hienosti hallussa. Lopuksi Minit saivat itse liimata valokuvat sekä ilmapallot naruineen paperille ja saimme eteiseen suloiset teokset, joita Minit esittelevät innoissaan vanhemmille sekä toisilleen.  Lisäksi olemme valmistelleet yllätyksiä äideille ulkona ja sisällä, mutta niistä ei sen enempää paljasteta, hih! Satutuokiolla Minit saivat kuulla ja nähdä pehmoleluilla esitetyn laulutarinan nallekolmikosta, jotka tallustivat mm. poimimaan mustikoita, onkimaan, sekä sienestämään. Pienimmällä nallella tuntui aina käyvän paras tuuri; hän mussutti kaikki mustikat, sai suurimman kalasaaliin ja keräsi kaikki sienet koriin. Yhdessä tuumailimme, miltä muista nalleista mahtaa tuntua. Minit pohtivat tilanteita ja tunteita hienosti, ja totesivat mm. että ”sitä harmittaa”, ”on paha mieli”, ja ”tulee surullinen nalle”. Sitten yhdessä pikkunallen kanssa jaoimme saaliita muillekin, ja näin kaikilla oli taas iloisempi mieli.  Torstaina jumppasimme omalla pihalla laululeikkien parissa. On hauskaa, miten monet tutut laulut taipuvat leikeiksi, joissa saa liikkua, juosta ja harjoitella erilaisia motorisia taitoja. Lentokonelaulun aikana nostimme siipiä eli käsiä rytmikkäästi ylös ja alas, lensimme ensin hitaammin liikkuen, sitten nopeammin ja nopeammin juosten. Lopuksi laskeuduttiin aivan alas maahan makaamaan. Pikkujänö-leikissä lapset saivat keksiä jänölle liikkeitä, ja pääsimme pomppimaan, pyörimään, tömistämään sekä tanssimaan. Loppuviikosta kaivoimme esiin serpentiinit ja ilmapallot. Perjantaina talo täyttyi upeista, söpöistä ja hauskoista asuista ja innokkaista vappujuhlijoista. Koko talon kera tanssimme, lauloimme ja pidimme hauskaa. Maistelimme myös munkkeja ja juhlimme erään ryhmäläisen synttäripäivää, joten jäätelötkin maistuivat. Aikamoista herkuttelua, mutta kerrankos sitä kun juhlan aika on. 😉

Next week for Minis:

MON     PÄIVÄKOTI SULJETTU

TUE       LEIKKIPÄIVÄ + MUSKARI

WED      RETKIPÄIVÄ, LÄHTÖ KLO 9:20

THU      ASKARTELUA

FRI        SATUTUOKIO

 

MAXIT, VISKARIT AND MESTARI-ANKAT

Viikko alkoi syntymäpäiväsankarin toiveesta takapihan leikeillä. Ensin yhdessä leikimme kirkonrotta-leikkiä.  Lapset saivat myös vapaasti leikkiä. Osa kiipeili puissa, osa keinui ja osa leikki hippaa. Maxit aamupiirissä lauloivat viikonpäivälaulua suomeksi ja englanniksi. Mietimme myös, mitä lapset haluaisivat tehdä kevätjuhlassa…ja voin kertoa, että tulette hämmästymään. 😊 Lepohetkellä luimme Yökoulu ja Riivattu ruokala. Nämä kirjat ovat todella hassuja. Maanantai-iltapäivällä olimme jälleen piilosta sisällä lasten toiveesta. Hauskaa, hauskaa! Tiistaina vietimme spa-ja rentoutuspäivää. Lepohuoneeseen saivat kaikki mennä makaamaan mukavasti matoille. Rauhallisen musiikin soidessa aikuiset hieroivat lapsia. Oli ihana huomata, kuinka jokainen lapsi laittoi silmät kiinni ja nautti rentoutuksesta. Kun jokainen oli hierottu, pääsivät lapset kokeilemaan hieromista. Lopuksi sai kertoa, tykkäsikö olla hierottavana vai hierojana. Ja äänestys meni tasan, aika hauska juttu. Tämän jälkeen oli vuorossa käsihieronta ja kynsilakan laitto sitä haluaville. Kirjaa lukiessa sai kokeilla jalkahierontalaitetta. Iltapäivällä Vilman muskari taas ilahdutti lapsia. Keskiviikkona Eskarit tekivät matikkatehtäviä takapihalla. Maxien kanssa pidimme satuhetken ulkona. Tänään luimme Mimmi lehmä Uimahallissa. Olipas hauska tarina. Leikimme Maxien kanssa myös maa-meri-laivaa sekä matkimme erilaisia eläimiä. Sisällä askartelimme salaisia juttuja 😉 Päivälevon jälkeen piirsimme ja teimme erilaisia vappuaiheisia kynäharjoitustehtäviä. Torstaina jatkoimme hienomotoristen taitojen harjaannuttamista. Tänään oli vuorossa hienot tulppaanit. Nämä upeat teokset löydätte eteisen seinältä. Perjantaina pidimme vappunaamiaiset. Tätä päivää olikin jo odotettu. Koko talo kerääntyi isojen puolelle. Yllätyksenä meidän oma Käärijä esiintyi ja mikä upea show se olikin! Tämän jälkeen pääsi jokainen esittelemään oman asunsa ja mahtavaa heittäytymistä ja rohkeutta kaikilta! <3 Lopuksi musat täysille ja disco päälle. Tanssin lomassa maistelimme munkkeja ja joimme simaa ja mehua. Tästä on hyvä lähteä vappuviikonlopun viettoon. Ihana viikko jälleen takana. 😊

 

VISKARIT AND MESTARI-ANKAT

On Wednesday, the preschool children brought ten small things from home, such as small Pokemon figures, small books, pencils and Star Wars Lego figures. With these objects, the children started practicing addition and subtraction. Using their personal objects is a huge motivation for the kids and helps them understand the importance of Maths in our daily life. These exercises and some other took place in the backyard. There, we also talked about the numbers 8, 9 and 10 by means of different exercises with different elements of nature and their textbook. In addition, in the afternoon, together with the Viskari group, the children continued their sea life project. They started to create their ocean with different animals and elements. During the week, the children have been enjoying the outdoors, having fun with their favourite group games, playing football, dancing, choreographing songs and singing a lot. What a great week! 😊

 

Next week for Maxis:

MON         PÄIVÄKOTI SULJETTU

TUE           LEIKKIPÄIVÄ & MUSKARI

WED         PAKILA CUP (ESKAREIDEN KANNUSTUSJOUKOT)

THU          KÄDENTAIDOT

FRI            PAKILA CUP MAXEILLE. Lähtö klo:8.45!

 

Next week for Viskarit and Mestari-Ankat:

MON        PÄIVÄKOTI SULJETTU

TUE          PLAY DAY

WED         PAKILA CUP VISKARI AND PRESCHOOL (leaving at 8.45h)

THU          ARTS AND CRAFTS

FRI            PAKILA CUP (leaving at 8.45h)

 

Muuta huomioitavaa / Other information:

  • Pakila Ankkalampi-Duckies numbers:

MINIT/ VASTAAVA 050 3046677, MAXIT 050 4724034, ESKARIT  050 4010706

Heli, Katja, Aniko, Paula ja Nasra