fbpx

VIIKKOKIRJE – WEEKLY LETTER 16/2022

Ihanaa, kevät on vihdoinkin täällä! Pääsiäislomalta palasi päiväkotiin joukko iloisia MINEJÄ. Arvatenkin kaikilla oli hirveästi kerrottavaa, mitä kaikkea lomalla tapahtuikaan: oli syöty suklaamunia, mökkeilty ja leikitty. Aurinkoinen ilma ja hiekkalaatikko ovat vetäneet puoleensa tällä viikolla. Salainen istutusprojekti käynnistyi torstaina ja perjantaina lanseerattiin Minien uusi aktiviteetti: Mitä tapahtuu, kun…? Tulemme tekemään kevään aikana erilaisia tieteellisiä kokeita. Tällä viikolla testasimme, mitä tapahtuu kun, talouspaperin ensin värittää, sitten rullaa ja rypistää ja lopuksi kastelee. Lopputuloksena syntyi värikäs hauska mato. Hauska idea testata myös kotona.Retkipäivänä suuntasimme Senaatintorille ja Mantan patsaalle. Retken aikana harjoiteltiin kulkemista Tuomiokirkon portaissa: etuperin ylös ja takaperin ala. Kaikista hienoin hetki retkellä oli päästä ihan lähelle suihkulähdettä. Kevät näkyy koko ajan enemmän ja enemmän toiminnassamme, esim. aamupiirissä olemme alkaneet laulella ja loruilla keväisempiä lauluja ja loruja. Aurinko aurinko lämmittää, korvia nenää se virkistää jne. Ensi viikolla juhlitaankin jo Vappua ja viikon suunnitelman näette alta.

 

Minit VK 17

MA 25.4. Muskari & leikkiä

TI 26.4. Kädentaidot

KE 27.4. Temppurata

TO 28.4. Lasten Vappu Disco (Halutessaan saa pukeutua!) & klo 15:30 alkaen Hattujuhla koko perheelle puistossa!

PE 29.4. Mitä tapahtuu, kun…?

 

Viikko aloitettiin retkellä Tervasaaren leikkipuistoon. Useat MIDIT saivatkin upeita onnistumisen kokemuksia, kun he kiipeilivät taidokkaasti suuressa kiipeilytelineessä. Muskarin ollessa peruttu tällä viikolla jäimme midien kanssa puistoon aamulla pidemmäksi aikaa nauttimaan kauniista säästä sekä leikkimään yhdessä ulkopelejä. Midien suosikiksi nousikin uusi peli ”Neiti susi”, jonka aikana naurulta ja riemulta ei vältytty. Viikon aikana olemme tutustuneet lisää kevään merkkeihin, kuten millaisia hajuja ja ääniä kevät tuo tullessaan. Loppuviikosta midit ovat keskittyneet kädentaitoihin, mutta pidämme taideteokset vielä toistaiseksi salaisina. Aurinkoista viikonloppua!

Midit VK 17

Mon. 25.4. Kädentaidot

Tue. 26.4 Retki. Lähtö puistosta klo 9.30

Wed. 27.4 Muskari

Thu. 28.4 Vappujuhla lapsille aamulla, klo 15:30 alkaen Hattujuhla koko perheelle puistossa!

Fri. 29.4 Kädentaidot

 

Pääsiäislomalta palattiin tällä viikolla ihanaan auringonpaisteeseen ja puistostakin olivat lumet jo sulaneet. Hiekkaleikkejä olikin jo kaipailtu! Maanantaina nautimme vielä vapaasta, ja tiistaina palattiin arkeen retkellä Tervasaareen. Matkalla etsimme keväänmerkkejä urbaanista luonnosta ja näimme valkoposkihanhiakin. Saimme koko puiston siellä itsellemme ja emme olisi malttaneet lähteä takasin päiväkodille hauskoista leikeistä. Muskari oli peruttu tällä viikolla, joten saimme leikkiä ulkona pidempään aamulla. Pihalla potkupyörät ovat syrjäyttäneet pulkat ja vauhtia riitti. Sisällä pääsimme esittämään lempilaulujamme Open Mic-hetkessä ja tekemään hauskoja rytmiharjoituksia. Tällä viikolla Maxit ovat aloittaneet myös tutustumaan Kettu-kirjaan, joka on Helsingin kaupungin kustantama materiaali jossa ketun ja ystävien kanssa opetellaan oppimaan kestävää kehitystä ja tulevaisuutta. Torstaina hioimme matemaattisia taitojamme viskarissa – harjoituksissa opeteltiin hahmottamaan lukuja ja harjoiteltiin kirjoittamaan numeroita. Lyhyen viikon kruunasi musiikkiklubi, jossa otimme esille taas soittimet ja lauloimme englanninkielisiä lauluja yhdessä.

Maxit VK 17

Mon. 25.4 Arts and crafts

Tue. 26.4 Trip

Wed. 27.4. Muskari

Thu. 28.4. Vappu Party for kids in the morning, May Day party for parents in the park starting at 15.30!

Fri. 29.4. Viskari

 

Iloista viikonloppua kaikille!

Kruununhaan Ankkalammen aikuiset

Have a nice weekend!

The Staff of Kruununhaka Ankkalampi-Duckies