fbpx

VIIKKOKIRJE-WEEKLY LETTER 13/2022

MIDIT-MIDIS

Meillä onkin Mideissä ollut jännittävä viikko. Aloitimme pääsiäiseen valmistautumisen istuttamalla rairuohoa (kiitos vanhemmille osallistumisesta) sekä koristelemalla ruukkuja. Saimme nauttia sekä varjoteatterista että käsinukkejen matematiikantunnista. Kävimme voimistelemassa Nervanderinpuistikossa nallejumppaa ja vierailimme Annantalolla retkipäivänä. Annantalo juhlii tänä vuonna 35- vuotispäiväänsä, jonka kunniaksi lapset ovat saaneet itse osallistua rakentamaan näyttelyä nimeltä Kerrostumia. Siellä pääset jättiläisen perspektiivistä tutkimaan kerrostaloja, sen asuntoja ja asukkaita taskulampun avulla. Seikkailimme jännittävässä ja hämärästi valaistussa näyttelyhuoneessa melko tovin, jonka jälkeen poistuimme päivänvaloon päät pyörällä ja hymyssä suin.

 

MAXIT-MAXIS

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia melko kylmistä aamuista ja melko märistä iltapäivistä. Viikko alkoi tuttuun tapaan muskarilla ja tiedetuokiolla. Joka päivä on luettu lapsille Muumisatuja; Muumien taikatalvi tai Muumilaakso seikkailijoiden paluu. Retki Oodin kirjastoon oli tuttuun tapaan kova ”hitti”. Lapset ovat viikon aikana saaneen leikata maitotölkeistä kipot rairuohoa varten, maalata ne valitsemallaan värillä ja perjantaina istutettiin siemenet. Sisäjumpassa leikittiin hedelmäsalaatti- ja music chair leikkejä, joissa nopeat hoksottimet ja reagointi oli valttia. Hedelmäsalaatissa harjoitetaan myös muistia/muistamista. Viikolla olemme iltapäivisin leikkineet pienryhmissä erilaisissa leikkipisteissä, jossa jokainen ryhmä käy leikkimässä jokaisessa pisteessä. Viikko päättyi nukketeatteriesitykseen Oodissa, josta lapset tykkäsivät.

 

VISKARIT & MESTARIT

This week the weather has been sunny and fresh. Here in Ankkalampi, we have been busy with activities as usual but adding the Easter spirit to it. With the Viskarit, we have made a bunny Easter basket and decorating it to be ready for planting our easter grass. The Mestarit mastered a new fine motor skill when they learned to weave. The weaving activity is connected to their Easter baskets. The Viskarit have also been busy making a spring 3D art and crafts. The Mestarit have practice their letter K and activities related to their preschool book. Last but not least, the whole group went on a trip by tram to Katajanokka to see the icebreakers. We are already looking forward to next week´s adventures, in lessons and in free play.

 

TULEVA VIIKKO / NEXT WEEK

MIDIT-MIDIS

Mon/Ma: Music session & Animal stories // Muskari & eläintarinoita

Tue/Ti: Making Easter branches // Askarrellaan Pääsiäisvitsoja

Wed/Ke: Kids choice – Ballgames // Lasten valinta – pallopelejä

Thu/To: Trip to Easterchurch – leaving 9:00 // Retki Pääsiäiskirkkoon – lähtö 9.00

Fri/Pe: Toy day – Animals // Lelupäivä – Eläimet

 

MAXIT-MAXIS

Mon/Ma: Music day + science day – Muskari + tiedepäivä

Tue/Ti: Trip to Taivallahti park – Retki Taivallahden leikkipuistoon

Wed/Ke: Arts & crafts – Askartelua

Thu/To: Easter church at Temppelinaukio church, we leave at 9:00 – Pääsiäiskirkko Temppelinaukion kirkossa, lähtö klo 9:00

Fri/Pe: Mediaday + playing in smallgroups – Mediapäivä + pienryhmissä leikkiminen

 

VISKARIT & MESTARIT

Mon/Ma: P.E.play parachute & easter grass planting /Leikkivarjo leikit sekä rairuohon istutus

Tue/Ti: VISKARIT: Easter crafts /Pääsiäisaskarteluja MESTARIT: Easter crafts/Pääsiäisaskarteluja

Wed/Ke: Trip to Winter Gardens/Retki Talvipuutarhaan

Thu/To: Childrens Easter church leaving 9:00/Lasten pääsiäiskirkko, lähtö klo.9:00

Fri/Pe: VISKARIT: Fairy tale theme (animal stories)/Satujen maailma (eläintarinat) MESTARIT: Mathematics: Seasons & weekdays/Matematiikka: Vuodenajat & viikonpäivät

 

Terveisin,
Ankkalampi-Duckies Töölön tiimi