fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 8/2021

Maxit aloittivat viikkonsa perinneleikeillä sisällä. Leikimme värileikkiä ja peiliä. Värileikissä lapset saivat vuorollaan olla leikin johtajia, kun muut lapset seisoivat merkkiviivan takana. ”Johtaja” sai päättää värin sekä kuinka monta ja millaista askelta (esimerkiksi kolme elefantinaskelta) otetaan. Lapset kuuntelivat saamiaan ohjeita tarkasti ja tutkivat, minkä värisiä vaatteita heillä oli päällään. Peilileikissä taas oltiin peilinä vuoron perään ja muut lapset seisoivat viivalla. Peilinä ollut lapsi seisoi selkä muihin päin ja silloin kuin peili ei katsonut, muut saivat liikkua kohti peiliä. Ja kun ”peili” kääntyi, piti pysähtyä. Jos peili huomasi liikettä, piti palata takaisin viivalle. Maxit ovat myös harjoitelleet hienomotoriikkaa tällä viikolla spagetin, muovailuvahan ja hamahelmien avulla. Lapset saivat muotoilla muovailuvahaa, laittaa siihen kiinni keittämättömiä spagettitikkuja ja pujottaa tikkuihin hamahelmiä. Keskiviikon maailmanympärysmatkalla matkustimme sukellusveneellä Etelä-Amerikan mantereelle. Tutkimme mm. mitä hedelmiä siellä voisi kasvaa ja lapset saivat myös tunnustella yllätyslaatikon sisältöä näkemättä ja arvailla, mikä hedelmä siellä oli piilossa. Musiikkihetkellä arvailimme, mikä soitin soi sermin takana piilossa ja kalastimme oikean soittimen kuvan vuoron perään ”musiikkiongella”. Päätimme viikon askartelemalla Kalevalanpäivän kunniaksi omat korut!

Midien viikkoon on kuulunut tällä viikolla paljon hauskoja leikkejä mm. Dublojen parissa sekä kotileikissä. Dubloista on rakennettu hienoja torneja ja taloja ja yhtä nopeasti niitä on myös rikottu ja kaadettu, ja se on ollut hauskinta. Kotileikissä on tarjoiltu ruokaa, hoidettu vauvanukkeja ja soiteltu leikkipuhelimella tärkeitä puheluita. Tällä viikolla Midit askartelivat myös villieläimiä; norsuja ja kirahveja omia kädenjälkiään käyttäen ja liimaillen korvia ja silmiä. Maailmanympärysmatkalla myös Midit olivat innokkaana passintarkastuksessa ja laivan kyydissä, jolla matkustimme Etelä-Amerikkaan! Muskarin ollessa talvilomalla musisoimme omalla porukalla. Tällä musiikkihetkellä ”kalastimme” laulukortteja lammikosta leikkiongen avulla. Viikon päätimme viettämällä Kalevalanpäivää ja askartelemalla hienoja koruja makaroneja ja herneitä liimailemalla.

Maxinas vecka började med klassiska lekar inomhus. Vi lekte färgleken och spegel. I färgleken fick barnen turvis vara ”ledare”, medan resten av barnen stog bakåm en linje. ”Ledaren” fick säga en färg, hur många steg och hurdana steg ( t.ex., elefantsteg, myrsteg..). Barnen lyssnade noga på instruktionerna de fick av varandra och kollade noggrant igenom varenda färg de hade på kläderna. I spegel-leken, var ett av barnen ”spegel” och de andra barnen stog bakåm en linje. Den som var ”Spegel” fick stå med ryggen mot de andra baren. Medan den som var ”Spegel” inte tittade, fick de andra barnen röra sig mot spegeln. När spegeln svängde sig, måste man stå stilla. Den som ”Spegeln” såg att rörde sig måste gå tillbaka till linjen. Denna vecka har Maxina också tränat på finmotorik, vi använde oss av spaghetti, moddelera och hama-pärlor. Barnen fick varsin moddelera var de fick sticka in spaghetti-strån, och på spaghetti-stråna lägga hama-pärlor. På onsdagens Jordenrunt resa åkte vi med ubåt till Syd-amerika, var vi pratade bl.a. om vilka frukter där växer. Barnen fick genom att känna med handen i en låda, gissa vilken frukt det kunde vara. Vi avslutade veckan med att pyssla våra egna smycken, Kalevala dagen till ära!

Midinas vecka har innehållit många roliga lekar bl.a. Hemleken och Dublona. Med Dublona har barnen byggt höga torn och hus, lika snabbt som de byggt dem har de också blivit söndrade eller fälts, men det har också varit det roligaste i hela leken. I hemken har vi serverat mat, tagit hand om dockorna och ringt viktiga samtal med lektelefonen. Denna vecka har också Midina fått pyssla vilddjur; giraffer och elefanter av sina egna handavtryck, var vi också limmade ögon och öronen på plats. På Jorden runt resan var Midina också ivriga att gå igenom passkontrollen och sitta i ubåten, som vi åkte med hela vägen till Syd-amerika! Vi har också haft vår egna musikstund eftersom Muskaren har varit på sportlov. På denna musikstund ”fiskade” vi musikkort från dammen med ett lek-mätspö. Veckan avslutade vi med att fira Kalevala-dagen genom att pyssla våra egna smycken.

 

Viikolla 9 ohjelmassa / Veckas 9 program

 

MAXIT / MAXINA

MA 1.3. Maailmanympärysmatka / Jorden runt resa

TI 2.3.  Kynätehtäviä / Penn-uppgifter

KE 3.3. Retki, lähtö klo 9.00 / Utflykt, start klo. 9.00

TO 4.3. MUSKARI klo 9.15 / Muskaren klo 9.15

PE 5.3. Askartelu / Pyssel

 

MIDIT / MIDINA:

MA 1.3. Maailmanympärysmatka / Jorden runt resa

TI 2.3. Jumppaa / Jumpa

KE 3.3. Retki, lähtö klo 9.00 / Utflykt, start klo. 9.00

TO 4.3. MUSKARI klo 10.00 / Muskaren klo 10.00

PE 5.3. Tunnetaitoja / Känslor

 

Obs! Tärkeää!

Vårt telefonnummer är / Puhelinnumeromme on: 050 505 3188

Vår utfärds telefonnummer är / Retkipuhelinnumeromme on: 050 3280 151

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen / Med vänliga hälsningar

Anna, Steffi, Hilla ja Riikka