fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 40/2022

Minit:

Maanantaina vietimme yhteistä satuhetkeä lukien Elli-karitsa eksyksissä-kirjaa. Katselimme kuvakirjan kuvia yhdessä,tunnistimme ja nimesimmme kuvista löytyviä eläimiä yhdessä.

Tiistaina askartelimme syysmaisemaamme siilit. Ryhmän isoimmat pääsivät harjoittelemaan liiman laittamista ja tarpeellisen määrän annostelua. Pienimpiä autettiin liiman kanssa, mutta tärkeää oli harjoitella pinsettiotetta laittamalla siilille langasta yksi piikki kerrallaan.

Keskiviikkona leivoimme kaurakeksejä perheiden syysmehuja varten. Leipominen olikin hauskaa puuhaa ja nyt päästiin lusikan käyttöä treenaamaan oikein urakalla.

Torstaina vietimme syksyistä jumppahetkeä. Jumppa oli koottu pienimpien perusliikuntataitoja harjoittamaan. Poimimme esimerkiksi sieniä lattialta (tavaran poimiminen lattialta kaatumatta) ja kurottelimme omenoita puusta. Ryhmän isoimpia varten jumppahetkeen oli otettu mukaan syksyinen klassikko ”Mörrimökky tanssi”, jossa pitää tunnistaa myös laulussa laulettavia kehonosia. Lopuksi rentouduttiin. Lapset saivat valita haluavatko he tanssia huivin kanssa vai pötkötellä lattialla aikuisen heiluttaessa huivia heidän yllään.

Perjantaina vietimme koko talon voimin ihanan opiskelijamme Ana Marian läksiäisiä.

Viikon teemana ovat olleet eläimet ja päiväpiireissä olemme laulaneet eläinlauluja kuten pupuperhe, Pikkuiset kultakalat, sekä Leijonanmetsästys.

Mellanit:

Veckan inleddes som vanligt med jumppadag och temat för oktober är grunderna i bollhantering, så naturligtvis hade mellanit lek med bollar på gården. Vi sparkade och kastade bollar och balanserade bollar i handen på huvudet och försökte själva balansera på bollen. Vi testade kort och gott på flera olika saker att göra med bollar.

Tisdag var pysseldag och vi fortsatte med vårt projekt-träd. Denna gång fick trädet lite information om barnen. Barnen fick berätta vad som var deras favoritfärg, favoritsång, favoritmat och vad de tycker om och inte som sedan skrevs ner på trädet.
Skogsutflykten gjorden undantagsvis på onsdagen i stället för torsdagen. Denna gång var höstens färger på temat och barnen fick söka efter bruna, gula, röda och gröna saker i skogen.

Orsaken till att skogsutflykten flyttades till onsdag var att barnen fick baka på torsdagen. Barnen bakade kanelbullar som sedan serverades under syysmehut-festen. Alla barnen tyckte om bakning och deltog aktivt. Naturligtvis var det avslutandet smakprovet det bästa med upplevelsen.

Under fredagens hela husets stund avslutade vi arki-seikkailu-projektet och kollade den medföljande bingorutan om vi fått bingo. Det var också Ana-Marias sista dag så hon berättade lite om sitt hemland och barnen fick sedan måla vackra bilder av fåglar som finns där.

Midit:

Den här veckan började vi med att gå till idrottsparken för att sparka boll med maxit. Vi hade olika bollövningar att sparka boll till sin kompis, kasta boll mot en vägg.vi lekte också wc-byta nata.

På tisdagen fortsatte vi med vårt projekt, berättelsen om mig. Vi hade olika frågor vi frågade barnen som vad skall du bli när du blir stor, vilka saker tycker du om, vad tycker du inte om, favoritmat och favoritsång.

På onsdagen hade vi skogsutflykt till Robin Hood-skogen.

På torsdagen var det bak dag. Vi bakade kanelbullar till eftermiddagen höstträff ute på gården. Medan vi väntade att få baka gjorde vi lite uppgifter från fascinerade djur-häfte som alla fick hem.

På fredagen hela husets gemensamma stund. Hade vi avslutning på vardagsäventyret med att gå igenom och se om vi hade fått bingo. Vi hade också en stund för Ana Marian när hon har sista dagen idag.

Maxit

Maanantaina suuntasimme midien kanssa urheilupuistoon palloilemaan. Lokakuun liikuntateemana on palloilu joka sisältää olennaisena osana pallonkäsittelytaidot. Harjoittelimme heittoja ylä-ja alakautta sekä kiinniottamista parin kanssa ja aitaan. Hienostihan se sujui, jos vain motivaatio ja keskittyminen oli kohdillaan 😊
Harjoittelimme myös osalle uuden vessanpönttöhipan. jossa kiinniotettu menee toispolviseisontaan ja nostaa toisen käden ylös. Kaveri voi pelastaa istumalla jalalle ja vetää kädestä (vetää vessan).

Tiistaina kädentaidoissa jatkoimme Minä itse projektia viimeistelemällä puun lehtiä ja teimme syväluotaavaa haastattelua lapsille, kuten mikä heidän lempiruokansa on 😊 Viskarissa ja samalla kaikki maxit tekivät sateenkaari väritystehtävän jossa piti värittää jokainen kaari tietyllä värillä.

Keskiviikkona kävimme metsässä. Märkää ja kivaa oli! Tarkemmat tiedot metsäblogissa.

Torstaina olikin jännä päivä. Aamutuimaan leivoimme korvapuusteja iltapäivän syysmehuja varten. Sillä aikaa kun osa leipoi, toiset tekivät ”kiehtovat eläimet” tehtävä vihkoa eläinviikon kunniaksi. Vihot saa myös kotiin, sillä tehtävää jäi jäljelle.

Perjantaina koko talon puuhissa lopettelimme Arkiseikkailu teemaviikkoja. Katselimme yhdessä arkiseikkailu bingoruudukkoa ja juttelimme mitä kaikkea ollaan perheen kesken tai päiväkodissa tehty. Teemme vielä jonkin mieleisen tehtävän yhdessä sekä liikuntaleikin jossa musiikki soi ja musiikin lakatessa käymme nopeasti johonkin sanottuun asentoon. Vietämme myös Ana Marian viimeistä päivää joka on ollut meillä 4viikkoa suomenkielen opiskelijana.