fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 36/2022

Sienien viikkoon on mahtunut paljon ulkoilua niin omassa puistossa kuin retkellä. Vuorimiehenpuistikkoon retkeilimme tutkimaan lähipuiston luontoa ja jokaisella Sienellä oli oma suurennuslasi käytössä. Pikkukiviä ja lehtiä olikin hauska katsella suurennuslasin läpi ja puskan juuria tutkittiin niin ikään tarkasti. Keskiviikkona Sienet pääsivät kokeilemaan eläinjoogaa pienryhmissä rauhallisen musiikin tahtiin. Joogakorteissa oli muun muassa kissoja, karhuja, perhosia ja krokotiilejä, mitä lapset pääsivät matkimaan liikkeillään. Viikko päätettiin tuttuun tapaan muskarilla ja leikkipareilla.

Kävyt aloittivat tällä viikolla Kettu-tarinan, joka on lukukauden mittainen projekti seitsemästä eri ketusta, joista keskustellaan, tarinoidaan, tutkitaan ja joiden avulla keksimme erilaisia retkiä ja seikkailuja. Syyskuun aikana luemme Keksijä-Ketusta, joka inspiroi meitä tutkimaan luontoa keskiviikkoretkellä Koffin puistossa. Tällä viikolla viskarit harjoittelivat myös numeroita ja laskuharjoitteita ja perjantaina Kävyt askartelivat puita syksyisissä väreissä.

 

Svamparnas vecka har innehållit mycket utevistelser både i den egna parken och under veckans utfärd. I Spindelparken undersökte vi naturen när varje Svamp fick ett eget förstoringsglas. Olika småstenar och löv undersöktes glatt och buskarnas rötter kollades igenom noggrant. På onsdagen dök vi in i djuryogans hörliga värld och Svamparna fick i smågrupper göra rörelser som katter, björnar, fjärilar och krokodiler medan lugn musik spelade i bakgrunden. Veckan avslutades bekant med muskare och lekpar.

Kottarna började denna vecka sitt räv-projekt om sju olika rävar som vi kommer att arbeta kring hela detta läsår. Rävarna kommer att inspirera oss till olika utflykter, sagor, lekar och diskussioner. September månadens räv heter Uppfinnar-Räven, och därför hade vi med oss förstoringsglas på onsdagens utflykt för att närmare undersöka det vi hittade på marken. Denna vecka övade Femmisarna på siffror och matematikuppgifter och på fredagen pysslade Kottarna träd i höstens alla färger.

 

 

Sienet – Svamparna

Ma 12.9: Pitkä ulkoilu & lasten kokous / Lång utevistelse & barnens egna möte

Ti 13.9.: Valokuvaus (aamupäivä sisällä) / Fotografering (förmiddagen inne)

Ke 14.9.: Pitkä ulkoilu / Lång utevistelse

To 15.9.: Muskari (aamupäivä sisällä) & leikkitaidot / Musiklekis (förmiddagen inne) & lekfärdigheter

Pe 16.9.: Ankkafutis Sepänkentällä, lähtö klo 9 / Ankkafotis på Smedsplan, start kl. 9

 

Kävyt – Kottarna

Ma 12.9: Lasten uutiset & pelipäivä / Barnens nyheter & speldag

Ti 13.9.: Valokuvaus (aamupäivä sisällä) / Fotografering (förmiddagen inne)

Ke 14.9.: Pitkä ulkoilu / Lång utevistelse

To 15.9.: Muskari (aamupäivä sisällä) & leikkitaidot/ Musiklekis (förmiddagen inne) & lekfärdigheter

Pe 16.9.: Ankkafutis Sepänkentällä, lähtö klo 9 / Ankkafotis på Smedsplan, start kl. 9

Viikko-ohjelma voi muuttua tarvittaessa / Vid behov kan veckoschemat ändras

 

 

Tärkeitä päivämääriä / Viktiga datum

13.9. Valokuvaus / Fotografering
13.9. Vanhempainilta klo 17.30–18.15 / Föräldrakväll kl. 17.30–18.15
12.10. Syystreffit klo 15.45–16.45 / Höstträff kl. 15.45–16.45
28.10. Halloween
9.11. Isänpäivä klo 15.45–16.45 / Farsdag kl. 15.45–16.45
14.12. Joulujuhla klo 16.00–16.40 / Julfest kl. 16.00–16.40

 

Muuta huomioitavaa! / Annat att komma ihåg!

Maxi-Ankat puh. 050 577 1529
Retkipuh. 050 464 0642
Vastaavan puh. 050 556 8848

 

 

Terveisin,
Emma, Tia, Jenni, Janina, Lina ja Shaidell