fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 34/2021

Midit ovat tämän viikon alussa päässeet ahkerasti rakentelemaan taloja ja isoja torneja, niin legoilla kuin megapalikoilla. Lisäksi olemme lukeneet piirissä kirjaa erilaisuuden hyväksymisestä ja kaikkien leikkiin mukaan ottamisesta. Tiistaina alkoi Mideillä myös muskari. Muskarissa lapset retkeilivät laulujen avulla metsässä, jossa oli isoja puita, voimakas tuuli ja lentävä leppäkerttu. Minit ovat puolestaan rummutelleet ämpäreillä ja harjoitelleet aamupiirissä yhdessä laulamista ja oman vuoron odottamista. Hiekkalaatikolla traktorit ovat kaivaneet isoja hiekkakasoja ja sisällä autot ovat ajaneet niin matonreunoja kuin tuolin jalkoja pitkin. Viikolla vietimme myös päiväkotirauhan julistuspäivää eli Dagis Fred-päivää, ja Midit kävivät yhdessä läpi meidän ryhmämme omat säännöt, askartelimme ja keskustelimme säännöistä kuvia apuna käyttäen sekä luimme runon ystävyydestä. Loppuviikosta nautimme sekä kuraleikeistä, että hiekkakakkujen tekemisestä.

Midina har i början av den här veckan flitigt byggt hus och stora torn av både dublon och megaklossar. Dessutom har vi läst i samlingen böcker av att ta med vännen i leken och om att acceptera att vi alla är olika. På tisdagen började också Midinas musiklekis. I musiklekisen sjöng vi sånger av att vara på utflykt i skogen, där det fanns stora träd, hård blåst och en nyckelpiga. Minina har i sin tur trummat på ämbaren och övat på att sjunga tillsammans och att vänta på sin tur. I sandlådan har traktorerna grävt stora sandhögar och inne har bilarna kört runt mattkanterna och längs med stolsbenen. Under veckan har vi också firat Dagis Fred-dagen. Midina gick igenom gruppens egna regler, pysslade och vi diskuterade reglerna med hjälp av bilder, samt läste vi en dikt om vänskap. I slutet av veckan njöt vi både av vattenlekar och av att laga sandkakor.

 

Minit / Minina

Ma 30.8.: Leikkipäivä / Lekdag

Ti 31.8.: Satutuokio / Sagostund

Ke 1.9.: Leikkipäivä / Lekdag

To 2.9.: Musiikkituokio / Musikstund

Pe 3.9: Leikkipäivä / Lekdag

 

Midit / Midina

Ma 30.8.: Leikkipäivä / Lekdag

Ti 31.8.: Muskari ja leikkipäivä / Musiklekis och lekdag

Ke 1.9.: Satutuokio / Sagostund

To 2.9.: Kädentaidot: Palapelit / Handfärdigheter: Pussel

Pe 3.9: Leikkipäivä / Lekdag

Viikko-ohjelma voi muuttua tarvittaessa. /  Vid behov kan veckoschemat ändra sig.

 

Tärkeitä päivämääriä / Viktiga datum

21.9. Vanhempainilta / Föräldrarkväll
29.9. Syksyn valokuvaus / Höstens fotografering

 

Muuta huomioitavaa! / Annat att komma ihåg!

Minit 050 466 9765
Retkipuhelin 050 342 0143

 

Terveisin, Emma, Noora, Ida, Emmi ja Ramona