fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 23/2022

Mini-Ankkojen viikko on startannut ihanan kesäisissä ja aurinkoisissa säissä! Minien maanantai kului hiekka- ja nukkeleikkien lomassa. Midit sen sijaan harjoittelivat hienomotoriikkaa nupeilla ja hamahelmillä. Tiistaina Minit tekivät retken Sepänpuistoon ja nauttivat siellä liukumäestä sekä laivasta. Kaikilla siirtyvillä Mideillä on ollut jännittävä viikko, sillä olemme käyneet tiistaina ja keskiviikkona Maxeilla leikkimässä. Leikkitreffit ovat menneet tosi hienosti ja meillä on ollut reippaita ja innokkaita Midejä. Muut Midit ovat nauttineet sillä välin pitkästä ulkoilusta, ja lapset ovat päässeet vaikuttamaan entistä enemmän leikkeihin pienryhmätoiminnassa. Minit pitivät keskiviikkona laulutuokiota, jonka aikana lauloimme monia eri lauluja mm. Piippolan vaarilla oli talo, Bingo kissa, Hämähämähäkki sekä Robotti-laulua. Torstaina kaikki Midit leikkivät Maxien kanssa ulkoleikkien merkeissä. Leikkimme kaikki yhdessä leikkivarjolla musiikin soidessa. Oli ihana kuulla lasten naurua ja innostusta. Minit tekivät torstaina pitkän ulkoilun omassa puistossa hyvästä säästä nauttien! Perjantaina viikko päättyi Mineillä ja Mideillä perjantaidiskoon!

Mini-Ankornas vecka har startat med solsken och härligt sommarväder! Mininas måndag innehöll sandlekar i parken och att sköta om dockor. Midina däremot övade på fingerfärdigheter med knoppar och hama pärlor. På tisdagen gjorde Minina en utflykt till Smedsparken och njöt där av att åka rutschkana och leka i båten. Den här veckan har de Midin som flyttar till Maxina haft en spännande vecka eftersom vi varit hos Maxina och leka på tisdag och onsdag. Lekträffarna har varit lyckade och vi har haft duktiga och ivriga Midin. Under tiden har de andra Midina njutit av långa utevistelser och barnen har sluppit att påverka ännu mera på våra lekar då vi varit i små grupper. Minina höll på onsdagen en sångstund. Under sångstunden sjöng vi många sånger så som Imse Vimse spindel, Bingo kissa, Piippolan vaarilla oli talo och Robot sången. På torsdagen lekte alla Midina tillsammans med Maxina ute. Vi lekte med fallskärmen medan musiken spelade på bakgrunden. Det var härligt att höra barnens skratt och iver. Minina njöt av det härliga vädret och gjorde på torsdagen också en lång utevistelse i vår egen park. Veckan avslutades med Mininas och Midinas fredagsdisco!

 

Minit / Minina

Ma 13.6.: Leikkipäivä / Lekdag

Ti 14.6.: AnkkaOlympialaiset Sepänpuistossa, lähtö päiväkodilta kello 9 / Anka Olympiad i Smedsparken, start från daghemmet klockan 9

Ke 15.6.: Pitkä ulkoilu kello 9.00, uudet perheet tutustumaan / Lång utevistelse klockan 9.00, nya familjerna kommer på besök

To 16.6.: Satutuokio / Sagostund

Pe 17.6.: Leikkipäivä / Lekdag

 

 

Midit / Midina

Ma 13.6.: Laulutuokio / Sångstund

Ti 14.6.: AnkkaOlympialaiset Sepänpuistossa, lähtö päiväkodilta kello 9 / Anka Olympiad i Smedsparken, start från daghemmet klockan 9

Ke 15.6.: Pitkä ulkoilu kello 9.00, uudet perheet tutustumaan / Lång utevistelse klockan 9.00, nya familjerna kommer på besök

To 16.6.: Retki Lastenlehdon leikkipuistoon, lähtö päiväkodilta kello 9 / Utfärd till Barnlundens lekpark, start från daghemmet klockan 9

Pe 17.6.: Leikkipäivä / Lekdag

Viikko-ohjelma voi muuttua tarvittaessa. / Vid behov kan veckoschemat ändra sig. 

 

Tärkeitä päivämääriä / Viktiga datum
14.9. Valokuvaus / Fotografering

 

Muuta huomioitavaa! / Annat att komma ihåg!

Minit 050 466 9765
Retkipuhelin 050 342 0143
Vastaavan puh. 050 556 8848

 

Terveisin, Emma, Noora, Ida, Emmi, Isa, Tuuli ja Ramona