VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 18/2021

Viikko alkoi taas yläpihalla ulkoillen. Maxit saivat piirrellä katuliiduilla hienoja värikkäitä kuvioita pihalaattoihin. He olivat myös innokkaita purkkijaloilla kävelijöitä. Viikon alussa arvotaan myös tulevan viikon tähtiankat ja pidimmekin piirin, jossa uudet tähtiankat saivat kertoa itsestään ja lemppariasioistaan. Viikon aikana Maxit ovat myös viimeistelleet ja valmistelleet äideiltä salaisia puuhia. Keskiviikon Pikkututkijoissa Maxit harjoittelivat lukumäärien hahmottamista, laskemista oikein- ja väärinpäin sekä lajittelivat pikkuesineitä koon mukaan. Lapsista oli hauskaa, että käytimme apunamme Kinder-munista saatuja hahmoja. Harjoittelimme myös yhdessä sijaintikäsitteitä (takana, vieressä, alla…). Muskarin kevätkauden viimeinen kerta pidettiin ihan livenä Kristan kanssa. Se olikin erityisen kivaa lapsista ja kaikki olivat innokkaina mukana laulamassa ja soittamassa! Maxien viikko päätettiin pelipäivään. Harjoittelimme oman vuoron odottamista, laskemista ja nopan hahmottamista. Pelinä oli tällä kertaa itse kehitetty lasten nimeämä ”liikkumispeli”. Lapset liikkuivat itse nopan silmäluvun mukaan aamupiirialustoja pitkin pelilaudalla (=lattia). Jokaisen alustan alla oli jumppaliike, joka tehtiin, kun tultiin sen alustan kohdalle. Hienosti lapset seurasivat sääntöjä, hahmottivat nopan lukuja ja laskivat askeleitaan. Ja pitivät huolta vuoroista. Samalla tuli myös pompittua, venyteltyä ja liikuttua!

 

Denna vecka srartade vi med utelekar på övre gården tillsammans med Maxina. Vi hade med oss gatukritorna vilka barnen tyckte om att färglägga gårdstenarna med. Under veckan har barnen också fått väjla vad vi skall leka. Vi har bl.a. lekt med balansstenarna, silkesdukarna och ärtpåsarna. Vilka vi byggde en balansbana av. Barnen balanserade ivrigt över stenarna samt täckte in varandra under silkesdukarna, ’nati nati’. På veckas sagostund lyssnade vi på ’Onni-poika ja parvekeviidakko’- boken, vilken barnen årkade fint sitta och lyssna på. Musiklekis-Krista hade äntligen möjlighet att komma på plats för att sjunga och spela tillsammans med oss vilket gjorde barnen speciellt glada. Midinas vecka avslutades med klassiska lekar; Maa-meri-laiva och Kom hem alla mina barn.

 

Viikolla 19 ohjelmassa / Veckas 19 program

 

MAXIT / MAXINA:

MA 10.5. Lauluja / Sångstund

TI 11.5. Viherpeukalot / Gröna fingrar

KE 12.5. Leffahetki / Filmstund

TO 13.5. Helatorstai, päiväkoti suljettu / Kristi himmelsfärdsdag, dagis är stängt

PE 14.5. Toiveleikkipäivä / Önskelekar

 

MIDIT / MIDINA:

MA 10.5. Lauluja / Sångstund

TI 11.5.  Viherpeukalot / Gröna fingrar

KE 12.5. Leffahetki / Filmstund

TO 13.5. Helatorstai, päiväkoti suljettu / Kristi himmelsfärdsdag, dagis är stängt

PE 14.5. Toiveleikkipäivä / Önskelekar

 

Obs! Tärkeää!

Vårt telefonnummer är / Puhelinnumeromme on: 050 505 3188

Vår utfärds telefonnummer är / Retkipuhelinnumeromme on: 050 3280 151

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen / Med vänliga hälsningar

Anna, Steffi, Hilla ja Riikka