fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 14/2021

Minit ja Mellanit

Tiistaina sekä Mineillä että Mellaneilla oli satuhetki. Minit tutustuivat satujen kautta pukeutumiseen ja vaatteiden nimeämiseen. Mellaneiden hetkellä juteltiin lisäksi myös vaatteiden pukemisjärjestyksestä ja kirjan kuvissa näkyvien vaatteiden väreistä. 

Keskiviikkona jokainen sai muotoilla taikataikinasta oman näköisensä talon, josta muodostuu yhteisprojektina Kreikkaa kuvaava maisema. Lapsista oli mukavaa päästä upottamaan sormet taikinaan. Maistaminenkaan ei haitannut, vaikka melko suolainen maku tulikin suuhun. 

Torstaina suuntasimme koko porukan voimin retkeilemään päiväkodin lähiympäristöön. Harjoittelimme kävelyä kärrystä kiinni pitäen, kuuntelimme linnun laulua ja ihmettelimme ohi ajavia kulkuneuvoja. 

Perjantaina toivotimme auringon tervetulleeksi laulamalla kevätlauluja.
”Aa-aa-aurinko, aa-aa-aurinko, aurinko paistaa kaikille, aurinko paistaa kaikille! ” 

Maxit & Midit

Maxit ovat tutustuneet Kreikkaan, sen kieleen, miltä siellä näyttää ja miltä Kreikan lippu näyttää. Sen jälkeen sukelsimme syvemmälle antiikin Kreikkaan. Tiistaina keskustelimme antiikin Kreikan jumalista – keitä he ovat ja mitä ylitse he hallitsevat. Jokainen sai valita itsellensä mieluisen jumalan ja leikata hänen kuvansa, liimata paperiin ja piirtää ympärille ko. hallitsijaan liittyvää taustaa. Poseidon sai taustalle aaltoja, ankkureita ja meren aarteita, kun taas Afroditea ympäröi monta eriväristä sydäntä. Keskiviikkona aloitimme tekemään kreikkalaisia ruukkuja leikkaamalla mallista ja sen jälkeen maalaamalla. Sen jälkeen lähdimmekin kevätbingoilemaan Urheilupuistoon, mutta tällä kertaa kuulimme ainoastaan linnunlaulua!  

Midit aloittivat viikon muistelemalla yhteisiä leikkisääntöjä leikkipäivän avulla. Suosittuja leikkejä on tällä hetkellä mm. Duplot, kampaamoleikki, roolileikit ja Barbieleikki. Leikit sujuivat hienosti yhdessä ja aikuinen oli tukemassa leikkiä ja antamassa ideoita leikin kehittämiseksi.  Keskiviikkona Midit aloittivat Kreikan lippu- askartelua, jossa tehtävänä oli leikata oikeanväristä lankaa ja liimata se lippupohjaan kiinni. Askartelun avulla harjoiteltiin saksilla leikkaamista ja hahmottamista (valkoinen-sininen, katso mallista mihin kohtaan). 

Torstaina oli retkipäivä. Tämän viikon retkellä harjoiteltiin etenkin jonossa liikkumista ja muiden kulkijoiden huomioimista. Matka oli seuraava: Ankkalampi – Martinsilta – jokiranta – Sigynsalin viereinen aukio – jokiranta – vesibussilla joen yli – jokiranta – Ankkalampi. Hetken lapset ihmettelivät aukiolla, että mitä voi leikkiä kun ”eihän tämä ole leikkipuisto eikä mitään tekemistä”. Rikkaan mielikuvituksen ansiosta kuitenkin jokainen löysi oman leikkinsä, vaikka ei ollutkaan leluja/leikkipuiston aktiviteetteja tarjolla. 

 Viikko saatiin pakettiin laulamalla. Muistelimme kevään merkkejä ja kevätlauluja – toivoen, että saimme aikaiseksi sen, että kevät tulee tännepäin. Lapset muistivatkin hyvin, kun talvella lauloimme lumiaiheisia lauluja niin seuraavana päivänä alkoi lumisade – toivomme samaa myös keväälle.  

Martinmäen Ankat