VIIKKOKIRJE-VECKOBREV 13/2022

Minit:

Minien alkuviikkoon on mahtunut monen monta mukavaa puuhaa! Ollaan pelattu maatila bingoa, jossa minit pääsivät värittelemään eläinaiheista  bingoruutua. Vietimme ihanan läheisten  päivän pihalla ja sisällä touhuten ja tutkien ja kävimme vielä tuulisella, mutta aurinkoisella Föri ajelu retkellä 🙂Tällä viikolla ollaan minien kanssa myös päästy tutustumaan päiväpiirissä pikkuliin ja hänen ystäviinsä (löytyy yle areenasta nimellä ”pikkuli”).Viikon päätteeksi vietimme hassun hauskaa nurinkurin päivää ja olipa hassua, kun lapsilla sekä aikuisilla oli koko päivän yöpuvut päällä!Osa aikuisista oli valmistellut meille hulvattoman nurinkurin aiheisen teatteri esityksen, jota saimme nauru herkässä seurata!

Midit:

Maanantaina ja tiistaina vietimme projektipäiviä. Maanantaina toinen pienryhmä jatkoi luontolaatikon työstämistä tekemällä valitsemilleen eläimille pesiä. Toinen pienryhmä pelasi eläinaiheisiä lautapelejä. Pelasimme dominoa, eläinmuistipeliä, sekä lasten suosikiksi noussutta peliä, jossa jääkarhu pitää saada pysymään jäälautalla mahdollisimman pitkään, vaikka jäätä naputetaan alta pois. Tiistaina ryhmät vaihtoivat puuhia keskenään.
Keskiviikkona retkeilimme urheilupuistossa olevaan leikkipuistoon. Lapset keksivät kivoja leikkejä, eikä haitannut yhtään vaikka toisen leikissä oltiin avaruudessa ja toisen leikki sijoittui palomies Samin asemalle.  Kaikkein parasta oli suuri kiipeilyteline,  jossa jokainen innostui harjoittelemaan kiipeilyä. Välillä tuntui käyvän niin, että matka ylöspäin oli helpompi, kuin päästä samaa reittiä alas.

Torstaina vietimme Maxien kanssa yhteisen leikki- ja pelipäivän. Harjoittelimme kahta uutta peliä: muistipeliä, sekä Mashan puumaja-peliä. Pelatessa harjoitellaan laskemista ja hienomotoriikkaa, sekä oman vuoron odottamista. Keskustelimme myös siitä ettei aina voi voittaa vaan kaveria voi kannustaa voittoon.

Perjantaina vietimme aivan hullunkurista nurinkurin-päivää. Kaikki saapuivat päiväkotiin pyjamassa ja aamu aloitettiin ”iltapalalla”. Lapset pääsivät seuraamaan näytelmää, jossa aikuiset esittivät miltä aamupäivä mahtaisi näyttää jos kaikki menisi aivan pieleen. Näytelmän henkilöt kiusasivat toisiaan,  ruokapöydässä kaikki oli yhtä sotkua ja päiväunille meno vasta villiä menoa olikin. Lasten suusta kuului arvioita näytelmästä: ”Aivan kaameita lapsia” ”Me ei olla kyllä yhtään tuommoisia”.  Lopuksi kun näytelmästä juteltiin ei jutut näyttäneet kuulemma yhtään tutuilta… Mitäköhän mieltä aikuiset olivat tästä 😊

Maxit:

Aloitimme viikon leipomalla tiistain tärkeän henkilön päivään. Jokainen sai osallistua taikinan tekoon mittaamalla aineksia ja työstämällä taikinaa. Sen jälkeen taikinasta leivottiin hienoja pullia. Koko talo tuoksui ihanalta tämän jälkeen <3

Tiistaina meillä oli maaliskuun viimeinen Beebotharjoitus. Lapset ovat hienosti oppineet Beebotin käytön maaliskuun aikana. Tällä kertaa ruudukko oli isompi kuin aikasemmilla kerroilla. Aluksi jokaisen piti valita niin monta paperilappua, kun omassa nimessä on kirjaimia. Sen jälkeen kirjoittaa oma nimi ja asetella oman nimen kirjaimet Beebot-ruudukkoon. Sitten ohjelmoida Beebot niin, että kirjoitat nimesi. Eli piti edetä kirjain kirjaimelta oikeassa järjestyksessä.

Keskiviikkona lähdimme kevätbingoilemaan Tonttumäelle. Löysimme seuraavat asiat: aurinko, aurinko häikäisee, lintu, linnunlaulua ja uutta vihreää ruohoa. Seuraavalla kerralla toivomme löytävämme loputkin kevään merkit (perhonen, leskenlehti ja että kaikki lumi on sulanut). Jokainen saa kotiin oman laajemman kevätbingon mitä voitte yhdessä tehdä 😊

Torstaina luimme lempikirjaa (Ystävämme Pupu Tupuna) ja pelasimme lautapelejä Midien kanssa.

Perjantaina vietimme aivan hullunkurista nurinkurin-päivää. Kaikki saapuivat päiväkotiin pyjamassa ja aamu aloitettiin ”iltapalalla”. Lapset pääsivät seuraamaan näytelmää, jossa aikuiset esittivät miltä aamupäivä mahtaisi näyttää jos kaikki menisi aivan pieleen. Näytelmän henkilöt kiusasivat toisiaan,  ruokapöydässä kaikki oli yhtä sotkua ja päiväunille meno vasta villiä menoa olikin. Lasten suusta kuului arvioita näytelmästä: ”Aivan kaameita lapsia” ”Me ei olla kyllä yhtään tuommoisia”.  Lopuksi kun näytelmästä juteltiin ei jutut näyttäneet kuulemma yhtään tutuilta… Mitäköhän mieltä aikuiset olivat tästä 😊