VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 12/2022

Mini-Ankkojen viikko starttasi käyntiin kera kuravellien ja hiekkaleikkien. Midit aloittivat viikon jatkamalla Tatu ja Patu Helsingissä kirjan parissa. Olemme lukeneet kyseistä kirjaa ja tutustuneet Helsinkiin meidän ratikkaretkeämme varten. Tiistaina Midit musisoivat tuttuun tapaan muskarissa ja rakentelimme dubloista muun muassa veneen ja jäätelön. Minit aloittivat viikon pitkällä ulkoilulla nauttien keväisestä säästä sekä leikin lomassa. Tiistaina Minit pääsivät retkeilemään Sepänpuistoon. Sepänpuistossa oli liukasta, mutta Minit pääsivät silti nauttimaan siellä olevasta laivasta ja liukumäestä aurinkoisessa säässä. Keskiviikkona Midit harjoittelivat kaveritaitoja tunne- ja kaverikorttien avulla, sekä lukemalla runoja mm. siitä miten anteeksi pyydetään ja miten leikkiin pääsisi mukaan. Minit kuuntelivat keskiviikkona satua ”Hyvää yötä Puppe”. Torstaina Minit lauloivat laulutuokiolla Hämä-hämähäkkiä niin ruotsiksi kuin suomeksi, ja lasten lempilaulua: ”Pikkuiset kultakalat”. Midit sen sijaan lähtivät torstaina odotetulle ratikkaretkelle. Hyppäsimme Viiskulmassa kolmosen ratikkaan, joka vei meidän Tehtaankatua pitkin aina Oopperalle asti. Siellä vaihdoimme kympin raitiovaunuun ja tulimme takaisin päiväkodille. Matkan aikana näimme monta nähtävyyttä, johon olimme jo tutustuneet Tatu ja Patu kirjan myötä. Viikko päättyi tuttuun tapaan leikkipäivään ja pitkästä ulkoilusta nauttien.

 

Mini-Ankornas vecka startade med leriga lekar och sandkakor. Midina började sin vecka med att fortsätta läsa ”Tatu ja Patu Helsingissä” boken som vi började med redan på fredagen. Vi har läst boken och bekantat oss med Helsingfors inför vår spårvagnsutflykt. På tisdagen musicerade midina i musiklekisen och byggde av dublo allt från glass till en båt. Minina började veckan med en lång utevistelse och njöt av det härligt varma vädret med roliga lekar i parken. På tisdagen gjorde Minina en utflykt till Smedsparken. Det var halt i Smedparken men roligt var det ändå då vi lekte i båten och rutschade rutschkana. På onsdagen övade Midina på kompisfärdigheter med hjälp av kompis- och känslorkort. Vi läste också ramsor som handlade t.ex om att hur man kan be om förlåtelse och hur man kan delta i leken. Minina hade sagostund på onsdagen och då läste vi boken ”Hyvää yötä Puppe”. På torsdagen sjöng Minina Imse vimse spindeln på både finska och svenska och barnens favoritsång ”Pikkuiset kultakalat”. Midina däremot gjorde sin efterväntade spårvagns utfärd på torsdagen. Vi hoppade på treans spårvagn i Femkanten som förde oss till Fabriksgatan och ända till Operan. Vid Operan hoppade vi på tians spårvagn till daghemmet. Under resan såg vi många bekanta ställen som vi redan bekantat oss med då vi läst Tatu och Patu boken. Vi avslutade veckan med lekdag och en längre utevistelse.

 

Minit / Minina

Ma 28.3.: Leikkipäivä / Lekdag

Ti 29.3.: Satutuokio / Sagostund

Ke 30.3.: Laulutuokio / Sångstund

To 31.3.: Riimituokio / Rim och ramsor

Pe 1.4.: Ylös-alaisin-päivä / Upp-och-ner-dag

 

 

Midit / Midina

Ma 28.3.: Leikkipäivä / Lekdag

Ti 29.3.: Muskari ja leikkipäivä / Musiklekis och lekdag

Ke 30.3.: Satutuokio / Sagostund

To 31.3.: Satujen maailma / Sagornas värld

Pe 1.4.: Ylös-alaisin-päivä / Upp-och-ner-dag

Viikko-ohjelma voi muuttua tarvittaessa. / Vid behov kan veckoschemat ändra sig.

 

Tärkeitä päivämääriä / Viktiga datum

5.5. Äitienpäivä iltapäivä / Morsdags eftermiddag
2.6. Kevätjuhla / Vårfest

 

Muuta huomioitavaa! / Annat att komma ihåg!

Minit 050 466 9765
Retkipuhelin 050 342 0143

 

Terveisin, Emma, Noora, Ida, Emmi, Isa, Tuuli ja Ramona