VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 05/2021

MAXIT / MAXINA

Maanantaina ulkoilimme sekä liikuimme Topeliuksen puistossa. Ohjelmassa oli juoksuleikkejä sekä eläinleikki, jossa lapset pääsivät liikkumaan monipuolisesti ja käyttämään eri kehon osia apuna liikkeessä. Tiistaina oli ohjelmassa tuttu muskari ja keskiviikkona ulkoilimme Pauligin huvilalla, osa lapsista pääsi vielä opettelemaan ruotsin sanoja Beebot- robotin avustuksella. Edelleen ryhmässä on koiraleikki monen suosiossa, lähes kaikki lapset ovat nyt saksanpaimenkoiria. Päätimmekin järjestää ensi viikolle koirien agilityradan, jossa luvassa paljon hauskoja temppuja koirille! 😊 Torstaina satutuokiossa luettiin tarina Rumasta Ankanpoikasesta, jota lapset kuuntelivat hiljaa keskittyen. Kävimme läpi yhdessä tarinaa miettien, miltä ankanpoikasesta tuntui ja miten lapset olisivat toimineet tarinan eri rooleissa. Erilaisuus on ollut nyt tarinoissa teemana, lähiviikkoina aiheena myös monikulttuurisuus ja loppukuusta pääsemmekin jälleen taikamaton kyytiin matkustaen ympäri maailmaa.

På måndag hade vi rörelsestund i Topeliusparken. Vi hade springlekar och djurlek, där barnen fick röra på sig omväxlande och använda sin kropp mångsidigt. På tisdag hade vi som vanligt muskre och på onsdag var vi ute vid Pauligs Villan. Vissa av barnen hade också svenskastund med hjälp av Beebot-roboten. Hundleken är ännu lika populärt i gruppen och nästan alla barnen leker att de är Schäfer. Vi bestämde att göra en agilitybana nästa vecka åt våra hundar😊 I torsdagens sagostund, läste vi sagan om den fula ankungen. Vi funderade med barnen om berättelsens mening och hur de skulle ha gjort i en likadan situation. Vi har haft olikheter som tema i våra sagor och inom kort kommer vi även gå igenom multikulturalism samt flyga med magiskamattan runt världen!

 

Ensi viikolla (vk 6) ohjelmassa / Nästa veckas (vk 6) program

(HUOM! Toiminta alkaa aina klo 9.15 / OBS! Verksamheten börjar alltid kl. 9:15)

MA/MÅN 8.2.     Ruotsinkielinen tuokio / Svenskastund

TI/TIS 9.2.       Muskari / Muskare

KE/ONS 10.2.    Ystävänpäiväaskartelua / Vändagspyssel

TO/TOR 11.2.    Liikuntaa (koirien agilityrata) / Rörelsestund (agilitybana för hundar)

PE/FRE 12.2.     Ystävänpäivä juhlintaa / Vändags firande

________________________________________________________________________________________

 

MIDIT / MIDINA

Maanantaina leikimme Sienipuistossa ja tutustuimme ryhmämme uuteen Miniin. Tiistaina oli muskaria, jonka jälkeen leikimme sisällä mm. kotileikkiä. Minit ovat viikon aikana innostuneet rakentamaan majoja, varsinkin luolia, mihin mennä retkelle kotileikissä😊.  Keskiviikkona ja torstaina leikimme terassillamme, missä on aina yhtä hauskaa. Siellä lumikasoissa makailu ja hyppiminen on parasta! Liikkuminen lumessa on toki raskasta pienille, mutta on myös hauskaa kaatuilla tahallaan isoon kasaan nauraen. Perjantai aamupäivällä oli vuorossa jumppatuokio. Ensin Minit rakensivat itse jumpparadan missä jumppailla, jonka jälkeen oli eläinjoogan vuoro. Vietimme myös Runebergin päivää, kaurakeksejä leipoen sekä maistellen!

På måndag lekte vi i Svampparken och bekantade oss med gruppens nya Mini. På tisdag hade vi muskare, varefter vi lekte i hemleken. Minina har under denna vecka blivit ivriga att bygga kojor och speciellt att bygga grottor. Grottan är ett utmärkt ställe att gå på utfärd till i deras lek😊. På onsdag och torsdag har vi lekt på vår terrass, där är det alltid lika kul. Att hoppa och ligga i snöhögar är det bästa! Även om det är svårt för de små att röra på sig i snön, är det roligt att falla på flit skrattandes i snön. På fredag förmiddag hade vi rörelsestund. Först var det dags för en gymnastikbana, som Minina hade själv byggt varefter vi hade djuryoga som avslutning. Vi firade också Runebergsdagen, genom bakandes och smakandes av havrekex!

 

Kuukauden teema: Taide

Månadens tema: Konst

Ensi viikolla (vk 6) ohjelmassa / Nästa veckas (vk 6) program

MA/MÅN 8.2.  Pienryhmätoimintaa – värit / Smågruppsverksamhet – färger

TI/TIS 9.2.      Muskari / Muskare

KE/ONS 10.2.  Ystävänpäivä askartelua / Vändagspyssel

TO/TOR 11.2.  Ulkoilu & satuhetki – värit  / Utevistelse & sagostund – färger

PE/FRE 12.2.  Ystävänpäivä juhlintaa / Vändags firande

________________________________________________________________________________________

Muuta huomioitavaa!

  • Puhelinnumerot: MAXIT 046-922 5422 MIDIT 050-313 6060

Annan viktig information!

  • Telefonnummer: MAXINA 046–922 5422 MIDINA 050-313 6060