fbpx

VIIKKOKIRJE – VECKOBREV 03/2021

MAXIT / MAXINA

 

Maanantaina lapset saapuivat iloisena päiväkotiin, sillä pääsimme viimein liukurimäkeen! Lapset laskivat innolla koko aamun ja välillä maisteltiin lämmintä mehua. Yksi lapsista tuumasikin mehun siemauksen lomassa, että ”tämä on maailman paras päivä!”. Laskemisesta innostuneena päätimme mennä mäkeen myös torstaina. Mäenlaskua on luvassa myös lähiviikkoina, otamme kaiken ilon irti lumesta. Tiistaina pidetiin jälleen muskari, jossa lapset ovat aina innolla mukana. Keskiviikkona jatkoimme vesitutkimuksia, sillä lapset innostuivat tästä kovasti viime viikolla. Tällä kertaa tutustuttiin uppoamis- ja kellumisilmiöön sekä tutkimme mitä tapahtuu lumelle, kun sitä laitetaan veteen. Alussa punnitsimme esineitä kädessä ja mietimme niiden muotoa. Tämän jälkeen testasimme kuinka käy. Lapset osasivat aika hyvin etukäteen arvioida, mitkä esineistä uppoavat ja mitkä kelluvat. Lopuksi lapset saivat leikkiä vedellä ja sehän on aina lapsista hauskaa. Tutkimukset jatkuvat ensi viikolla uudella aiheella, mikä lapsia on kiinnostanut. Aiheena tulee olemaan eläinten jäljet lumessa. Perjantaina vietimme jälleen ihanan päivän yhdessä nauttien ulkoilmasta sekä yhteisestä arjesta.

På måndag var barnen glada, då de äntligen var dags för pulkabacken. Vi åkte med peffis hela förmiddagen och drack varmsaft. Vi bestämde oss att också på torsdag fara till backen och åka. På tisdag hade vi muskare och på onsdag fortsatte vi forskandet av vattnet. Denna gång forskade vi hur saker flyter och sjunker samt kollade vad som händer med snö då man sätter det i vattnet. Barnen kunde bra fundera ut vilka leksaker som flyter och vilka sjunker. Till sist fick barnen leka med vattnet, som är alltid lika roligt. Eftersom barnen har tyckt om att forska olika saker, så vi fortsätter nästa vecka att forska djurspår. På fredag njöt vi än en gång av härligt väder och gemensamma stunder.

 

Ensi viikolla (vk 4) ohjelmassa / Nästa veckas (vk 4) program

(HUOM! Toiminta alkaa aina klo 9.15 / OBS! Verksamheten börjar alltid kl. 9:15)

MA/MÅN 25.1. Ulkoliikuntaa / Utegymnastik

TI/TIS 26.1.     Muskari / Muskare

KE/ONS 27.1.   Ruotsinkielinen tuokio – tunteet / Svenska stund – känslor

TO/TOR 28.1.   Askartelu (kiikarit) / Pyssel – kikare

PE/FRE 29.1.    Maxit tutkii-> Eläinten jäljet lumessa / Maxina forskar – djurspår

 

________________________________________________________________________________________

 

MIDIT / MIDINA

Midit aloittivat tämän viikon Pipsa Possu ankadigi-hetkellä ja muskarilla. Muskarissa on teemana ajoneuvot ja olemme jatkaneet piirissä samalla teemalla. Midit toivovat usein lauluja – metrolla mummolaan, bussilaulun ja autolla ajetaan varovasti. Keskiviikkona oli vuorossa askartelua, jolloin teimme Pipsa Possu naamarit sekä pidimme pitkästä aikaa peikkojumppaa. Midit toivoivat kovasti, että maalaisimme yhteisen jättimaalauksen, joten tämä ehdotus menee toteutukseen! Tämän idean Midit nappasivat, kun luimme alkuviikosta sadun Loiskusta, joka maalasi ison taideteoksen kavereiden kanssa😊. Torstaina ja perjantaina ulkoilimme terassilla sekä luimme paljon satuja.

Midina började sin vecka med ankadigi-stund med Greta Gris som tema. I muskaren fortsatte temat fordon och vi har tagit samma tema i bruk till våra samlingar. Midina önskar sig att sjunga bl.a. metrolla mummolaan, buss sång och autolla ajetaan varovasti. På onsdag var det dags att pyssla Greta Gris masker samt ha trollgymnastik. Midina önskade sig om vi kunde måla tillsammans ett jättekonstverk. Vi tänkte uppfylla detta önskemål inom när framtid! Midina kom på denna idé då vi läste under veckan en saga om Loisku, som målade med sina kompisar ett jättekonstverk😊 På torsdag och fredag lekte vi på terrassen och läste sagor tillsammans.

 

Kuukauden teema: Pipsa Possu & ryhmäytyminen

Månadens tema: Greta Gris & gruppsammanhållning

Ensi viikolla (vk 4) ohjelmassa / Nästa veckas (vk 4) program

MA/MÅN 25.1.  Ulkoilua Sienipuistossa / Utevistelse i Svampparken

TI/TIS 26.1.     Muskari / Muskare

KE/ONS 27.1.   Retki Annantalolle (virtuaali) / Virtuell besök hos Annantalo

TO/TOR 28.1.  Pipsa Possu askartelua & jumppahetki / Greta Gris pyssel & rörelsestund

PE/FRE 29.1.   Taivis & ankkadigi – Pipsa Possu / Taivis & ankadigi – Greta Gris

________________________________________________________________________________________  

Muuta huomioitavaa!

  • Puhelinnumerot: MAXIT 046-922 5422 MIDIT 050-313 6060

Annan viktig information!