fbpx

Viikkokirje 41/2021

Maxien tapahtumat viikolta: Viikko käynnistyi mukavissa merkeissä kauan odotetulla ja toivotulla lelupäivällä. Kavereiden lelut olivat lapsista kiehtovia, ja uusia leikki-ideoita syntyi. Omaa lelua sai esitellä myös päiväpiirissä ja kertoa lelustaan haluamiaan asioita.

Metsämörriretkellä söimme eväitä ja leikimme ”Mörrilapset” – leikkiä, missä liikuttiin eri metsäneläinten tavoin. Lapsista oli mukavaa kaivaa multaa, etsiä keppejä (aarteita) ja kiipeillä kivillä Metsämörrin seuratessa touhuja. Löysipä joku lapsista vielä mustikoitakin. Varsin mutaisina palattiin päiväkodille, mutta se onkin lapsista parasta, kun on saanut leikkiä sydämen täydeltä.

Viskarissa jatkettiin aistiteemalla miettimällä eri tuoksuja ja luokittelemalla asioita tuoksun perusteella. Kädentaidoissa olemme käynnistelleet jo isänpäivä-lahjoja (sshhh ei kerrota iseille), ja tehneet syystaidetta maalaamalla tuputustekniikalla tauluja kuivattujen lehtien avulla.

 

Minien tapahtumat viikolta: Maanantaina meillä oli pitkästä aikaa lelupäivä! Esittelimme lelut aamupiirissä ja tutustuimme niihin. Lapset harjoittelivat hienosti lelujen lainaamista kaverille.

Tiistaina oltiin retkellä Jupperin metsässä. Lapset näkivät oravan korkealla puussa ja keräsimme paljon käpyjä puunkoloon talven varalle.

Askartelimme tällä viikolla autonratit ja torstain jumpassa oltiinkin autoja (autolaulu, rumpu). Harjoittelimme käsitteitä nopeasti ja hitaasti. Lopuksi pesimme ”autot” rentoutuspalloilla.

 

Maxit

MA 18.10.      Sadun päivä: Kolme pukkia pöytäteatteri

TI 19.10.       Nassikkapaini / Kädentaidot

KE 20.10.      Kädentaidot / Nassikkapaini

TO 21.10.      Leikki- ja pelipäivä

PE 22.10.       Koko talon lauluhetki

 

Minit

MA 18.10.      Sadun päivä: Kolme pukkia pöytäteatteri

TI 19.10.       Metsäretki

KE 20.10.      Auton rakenteluprojekti alkaa

TO 21.10.      Jumppa

PE 22.10.       Koko talon lauluhetki

 

Muuta huomioitavaa!

  • Keskiviikkona 27.10. Naamiaiset Kurpitsajuhlien merkeissä, 4.11. Valokuvaus
  • Puh. Maxit 050 321 2765 ja Minit 045 132 2970

 

Aurinkoisin terveisin Hanna, Teija, Minna, Eeva, Salla ja Tania