Maxi-Ankat
Viikko alkoi jälleen hyvillä leikeillä, kun Maxit muodostivat pet shop leikin sekä eläinleikin, jossa omat lelut olivat mukana. Tiistaina viskaritehtävissä mietittiin mikä ei kuulu joukkoon. Lapset saivat ensin etsiä erilaisista luokitelluista ryhmistä asian, joka ei sinne kuulu. Tämän jälkeen he saivat itse keksiä säännön, jonka mukaan jakavat jonkin ryhmän ja sitten jokainen sai sujauttaa yhden erilaisen asian sekaan. Lopuksi harjoiteltiin samoja asioita kynän kanssa paperille. Tiistaina ulkoilimme lähimetsässä. Tarkoituksena oli hakea vain lehtiä tulevaan askarteluun mutta löysimmekin niin makoisan puolukkapaikan, että lapset jäivät pitkäksi aikaa nauttimaan metsän antimista. Lapset rakensivat myös erämajaa ja leikkivät nuotiota. Keskiviikkona maalasimme luonnosta haettujen lehtien avulla omia ruskan värisiä lehtiä, jotka asettelimme siileille pesäksi ruokapöytiin. Torstaina suuntasimme päiväkodin pihalle etsimään valokuvavihjeiden avulla 12 rastia, joista löytyi aina uusi kirjain. Kuvasuunnistuksen jälkeen järjestelimme yhdessä löytyneet kirjaimet ja saimme selville, että lauseeksi tuli Siilin lehdet. Perjantai aloitettiin synttärijuhlinnalla ja sen jälkeen lauloimme syksyisiä lauluja. Opettelimme uuden laulun Satelee sekä Syksy tulla saa. Vanhoina tuttuina lauluina olivat Siili Severi ja Lehdet lentää. Lopuksi rytmitimme omilla käsille syksyn sade rytmilorua ja harjoittelimme samalla kolmea erilaista rytmitystä.
Ma 26.9. Leikkipäivä ja lelupäivä.
Ti 27.9. Viskaritehtävissä aiheena erilaiset luokittelutehtävät.
Ke 28.9. Masi Madon kierrätystehtävä.
To 29.9. Lähdemme retkelle leikkipuistoon.
Pe 30.9. Syyslauluja
Midi-Ankat
Tällä viikolla Midi-ankoissa vietimme lasten kanssa Metsämörri juhlaviikkoa. Aloittelimme Metsämörri juhlaviikkoa leikkipäivällä ja laululeikeillä. Tiistaina lapset pääsivät seuraamaan Metsämörri näytelmää. Keskustelimme myös metsän tärkeydestä ja kuinka siellä kuuluu toimia luontoa kunnioittaen. Keskiviikkona menimme metsään koko ryhmän kanssa eväsretkelle. Eväiden syönnin jälkeen lähdimme tutkimaan ja etsimään metsän eri värejä. Torstaina ja perjantaina menimme metsään pienryhmissä, toisen porukan leikkiessä pihalla. Näillä retkillä teimme taidetta maalaamalla mustikoilla, sekä maistelimme niitä myös siinä ohessa. Metsässä leikimme myös yhdessä “karhu nukkuu”-leikkiä ja loppu aika oli lasten vapaata leikkiä. Perjantaina myös lauloimme ja leikimme, mm. lasten toivelauluja, kuten Pikku-Pupurock ja Mörrimöykky-tanssii.
Ma 26.9. Satuhetki
Ti 27.9. Lelupäivä ja siiliaskartelu
Ke 28.9. Siiliaskartelu
To 29.9. Siilijumppa
Pe 30.9. Lauluhetki
Mini-Ankat
Maanantaina Mineillä oli leikkipäivä. Leikkejä leikittiin pienryhmissä, Tällä kertaa leikeiksi valikoituivat hevoshoitola, tutut autoleikit, dublot ja junarata. Tiistaina ja keskiviikkona osalla lapsista oli lorupussin loruttelua ja osalla oli pelipäivä. Iloisen värikäs eväsretki -peli saikin suuren suosion isojen ja pientenkin keskuudessa. Torstaina lapsille oli Metsämörrin teemaan sovellettu pöytäteatteriesitys. Tarina kertoi Minien metsäystävän Metsämuikkusen syntytarinan. Metsän eläimet auttoivat Metsämuikkusta kotiutumaan omaan kotimetsäänsä. Sen lisäksi eläimet ompelivat Metsämuikkuselle vaatteita eri metsän materiaaleista. Samalla lapsille tuli vähän jo tutuksi luonnon olemassaolon tärkeys, sen kauneus ja metsän säännöt, Perjantaina lauluhetkellä seikkailimme taas tutun laululammen luona. Tutut eläimet: Simo sammakko, ankkaperhe ja kultakalat kokoontuivat lammen ympärille ihmettelemään syksyn tuloa ja värikkäitä lehtiä. Sadekin yllätti välillä laululammen eläinväen.
MA 26.9 Leikkipäivä
TI 27.9 Metsäretki lähimetsään
Retkellä keräämme metsän aarteita talteen askartelua varten
KE 28.9 Askartelemme erilaisia tauluja metsän aarteista
TO 29.9 Metsätaulujen askartelu jatkuu…
PE 30.9 Pallottelua pihalla