fbpx

Viikkokirje 37

VIIKKOKIRJE 37/2022

Midi-Maxien tapahtumat viikolta; Lelupäivä aloitti viikon jo tuttuun tapaan. Alkuviikosta teimme kädentaidoissa kaikki keskeneräiset työt valmiiksi; ankkataideteokset, perhekuvat ja omat kuvat. Tiistaina oli jännittävä poistumisharjoitus kesken leikkien ja hyvin sujui. Ulkona olimme ajassa 2min15sek. Piirissä kertasimme vielä keskustellen ja kuvien avulla, miksi harjoitus pitää välillä tehdä ja mitä siinä tapahtuu. Saimme myös muistutuksen tossujen tärkeydestä, koska kiireellä poistuessa ei ehditä kenkiä pukea jalkaan! Tiistaina olimme myös jumppahuoneessa pienryhmissä hyppimässä, pallottelemassa ja leikkimässä. Loppurentoutuksen pallohieronnassa sai harjoitusta oman kehon hahmottaminen ja rauhoittuminen. Viskarituokiolla luimme keskustelukirjaa ”Hotakin jassua, jotakin hassua”, jossa kuvista piti löytää kaikenlaista kummallista. Tarkkaavaisuutta vaadittiin myös kynätehtävässä, jossa piti värittää keskenään samankokoiset kuvat. Torstaina sadesäästä huolimatta viskarit ja pari vanhinta 4-vuotiasta kävivät pelaamassa AnkkaFutista Laaksolahden Ankkalammen lasten kanssa Veinin kentällä. Vaikka varsinainen ottelu hävittiin, kivaa oli, ehdimme piipahtaa myös leikkipuistossa kuraleikeissä. Muut Midi-Maxit pelasivat jalkapalloa omalla pihalla. Kaikki saivat muistoksi FairPlay-kortit. Viikon päätti vauhdikas musiikkituokio, vaihteeksi sisällä.

Minien tapahtumat viikolta;

Monday for minis started with a free play and outdoor games. On Tuesday we practiced motor skills by solving puzzles and matching shapes. We can see that Minis are getting so much better at board games and they are really focused while they are solving something. We are currently learning weather vocabulary in English so next day we made a fluffy cloud by using cotton. We practiced ripping and gluing. Minis also choose the size of the eyes and placed them wherever they wanted. All of the clouds look hilarious. On Thursday we were singing weather songs like “Rain, rain go away” and “Whats the weather like today”. For a better practice we kept singing songs outside also. For example when the sun came out then we sang the sunny part of the song. The last day of the week ended up for minis with a forest trip. The smell of the nature was so fresh due to the rain, so we took a deep breath with the kids and enjoyed the taste of blueberries.
Have a great weekend and see you soon!

Midi-Maxit

Metsämörrin juhlaviikko😊

MA 19.9.         Oman lelun päivä                                                                                                           

TI 20.9.          Valokuvaus alk.klo 8.45, Jeminan luontopolku iltapäivällä klo15-16.30                                                   

KE 21.9.          Metsämörriretki v.2017 ja 2018-syntyneillä, lähtö klo 9.10

TO 22.9.         Metsämörriretki v.2019 ja 2020-syntyneillä, lähtö klo 9.10   

PE 23.9.          Musiikkituokio

 

Minit

MA 19.9.          Own toy day

TI 20.9.           Valokuvaus alk.klo 8.45, Jeminan luontopolku iltapäivällä klo15-16.30

KE 21.9.          Outdoor games

TO 22.9.           Music

PE 23.9.           Retkipäivä (starting 09:15)

                                           

Muuta muistettavaa;

Minit p. 045 132 2970

Midi-Maxit p. 050 321 2765

Vastaava p. 050 441 8808 (parhaiten tavoitettavissa klo 12-14)

 

 Aurinkoisin terveisin, Minna, Christine, Manju, Teija, Eliise, Tinka ja Elizabeth