fbpx

VIIKKOKIRJE 34

VIIKKOKIRJE / WEEKLY LETTER 34/ 2020

ENSI VIIKOLLA / NEXT WEEK

Tällä viikolla toivotimme uuden minin ryhmäämme. Olemme tutustuneet toisiimme leikin ja laulujen kautta. Minien yhteiset ryhmänsäännöt päätettiin tällä viikolla ja jokainen mini painoi oman kädenjälkensä noudattaakseen sääntöjä. Loppuviikosta minit pääsivät kokeilemaan eri eläinten tapoja liikkua eläinjoogan parissa. Viikko huipentui minien suosioon nousseeseen open mic:iin, jossa harjoiteltiin esiintymistä ja itseilmaisua. Ensi viikolla hyppäämme kauden teemaan satujen maailmaan. Ihanaa viikonloppua!❤️🐣

 

Midien viikko alkoi Vahvuusvariksen kanssa. Jatkoimme ystävällisyysteemaa ja pohdimme miten ystävällisyys näkyy päiväkotipäivän erilaisissa tilanteissa. Tiistaina lähdimme rerkelle ihastelemaan Senaatintorin taideteosta. Se herätti monenlaisia ajatuksia lapsissa ja oli mukava kuunnella ja katsella teosta eri kulmista. Keskiviikkona julistettiin Ankkalammessa päiväkotirauha ja Mideissä kerrattiin ryhmän sääntöjä. Torstaina joogasimme eläinjoogatuokiolla rentoutuen ja omaa kehoa kuunnellen. Viikon päätimme open micin tahdeissa!

 

Maxit askartelivat maaanantaina positiivisuuspilvet. Leikkaamisen, liimaamisen ja hienomotoriikkaharjoituksen lisäksi tehtävänä oli kertoa kaverista positiivisia asoita, jotka aikuinen kirjasi pilveen. Tiistaina lähdimme rerkelle ihastelemaan Senaatintorin taideteosta. Se herätti monenlaisia ajatuksia lapsissa ja oli mukava kuunnella ja katsella teosta eri kulmista. Keskiviikkona julistettiin Ankkalammessa päiväkotirauha ja Maxeissa kerrattiin ryhmän sääntöjä. Viikon päätimme Open Micciin sekä värien sekoittamisen harjoitteluun.

 

Viskarituokion tavoitteena tällä viikolla oli geometristen muotojen harjoittelu. Harjoittelimme kynätehtävien lisäksi muotoja myös toiminnallisesti; etsimme luokkahuoneesta eri muotoja ja teimme myös ryhmänä niitä kehollisesti lattialla maaten. Tuokion lopuksi harjoittelimme keskilinjan ylitystä, oikea- ja vasen käsitteitä, sekä eri sormien nimeämistä Kapteeni käskee-leikin muodossa.

 

Ensi viikolla/Next week:

 

 

Minit/Minis

Ma / Mon 30.8 Vapaa leikki/ Free play

Ti / Ti 31.8 Satutuokio/ Storytime

Ke / Wed 1.9 Kädentaidot/ Arts and crafts

To / Thu 2.9 Temppurata/ Obstacle course

Pe / Fri 3.9 Rytmi clubi/ Rhythm club

 

 

Midis

Ma / Mon 30.8. Friendship & Emotion skills – Vahvuusvaris

Ti / Tue 31.8. Midi-Maxis together: Field trip. We leave from park at 9.30

Ke / Wed 1.9. My favourite story  -project

To / Thu 2.9. Animal yoga.

Pe / Fri 3.9. Arts & Crafts.

 

 

Maxis

Ma / Mon 30.8. Arts& Crafts

Ti / Tue 31.8. Midi-Maxis together: Field trip. We leave from park at 9.30

Ke / Wed 1.9. My favourite story  -project

To / Thu 2.9. Viskari & pre-viskari

Pe / Fri 3.9. Emotion & friendship skills / Gymnastics

 

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Kruununhaan Ankkalammen aikuiset

 

Have a nice & sunny weekend!

The Staff of Kruununhaka Ankkalampi-Duckies