fbpx
  • Suomi

Ankkalammen ruokailut

Säännöllinen ateriarytmi on tärkeää pienten lasten kasvua ja kehitystä ajatellen. Ankkalammen ruokailut rytmittävät osaltansa koko päiväkotipäivää aamiaiselta lounaalle ja iltapäivän välipalalle asti. Ruokailun ajankohdissa on otettu huomioon lasten ikä ja päivärytmi. Ruokailu on meillä Ankkalammessa osa tapakasvatusta. Maistelemme rohkeasti uusia makuja ja tutustumme uusiin ruokiin muun muassa erilaisten teemojen muodossa. Haluamme, että päiväkotimme ruokailut ovat iloisia ja opettavaisia yhdessäolon hetkiä.

Pöydän ääressä uutta oppimassa

Opettelemme lasten kanssa hyviä ruokailutapoja ja harjoittelemme jokaiselle ruokarauhan antamista sekä oman nälän tunnistamista. Lapset harjoittelevat aikuisen kanssa valitsemaan sopivan kokoisen ruoka-annoksen. Ruokailulla on sosiaalinen merkitys ja siinä harjoitellaan vuorovaikutustaitoja. Rauhallinen ja miellyttävä ruokailuhetki opettaa meitä arvostamaan ruokaa ja yhdessä oloa. Voimme yhdessä kerrata vaikka päiväkodin retken tapahtumia, keskustella lasta askarruttavista asioista sekä luonnollisesti keskustella nautittavasta ruuasta.

Ruokakulttuuri

Ruokalistallamme on monipuolisesti erilaisia ruokia ja raaka-aineita. Tarkoituksena on näin tutustuttaa lapset uusiin ruokiin ja makuihin sekä erilaisiin raaka-aineisiin. Samalla lapset oppivat aikuisen kannustamana uusiin makuihin sekä suomalaista ruokakulttuuriin. Erilaisista teemaviikkoista informoimme erikseen.

Leivomme myös lasten kanssa. Taikinaa tehtäessä, lapset mittaavat eri ainesosia, joka on myös helppo ja kiva tapa opetelle matemaattisia taitoja. Pienet Mini-Ankat oppivat samalla sorminäppäryyttä ja ymmärrystä mistä ruoka tulee.

Aamiaisen merkitys

Kasvavan lapsen ensimmäinen ja tärkeä päivän ateria on aamiainen. Tahdomme Ankkalammessa tarjota lapsille sopivan annoksen energiaa tulevaan päivään tarjoamalla neljänä aamuna puuroa eri viljalajeja vaihdellen (esim. ruis, kaura, ohra…). Yhtenä aamuna viikossa tarjolla voi olla esim. jogurttia, rahkaa tai lepää ja juomaa. Aamiaisella on aina tarjolla ns. tuorepala, joka voi olla esimerkiksi kurkkua leivän päällä, porkkanaa tikkuina tai hedelmää paloina.

Välipalalla on väliä

Välipala muodostaa yhden päivän kolmesta tarjottavasta ruokahetkestä päiväkodissa. Tutkimusten mukaan puolet lasten ja nuorten energiasta tulee välipaloista. Ei ole siis aivan sama, miten välipalakoostetaan. Monipuolisen ja terveellisen välipalan kokoaminen kulkee käsi kädessä lounaslistan suunnittelun kanssa. Päivinä, jolloin maistelemme lounaalla uusia makuja tai tarjolla on keittoa leivän kera, löytyy välipalalistaltamme tuttu ja tuhdimpi välipala. Välipalasuunnittelussa otamme huomioon myös lasten mieltymyksiä ja mielipiteitä. Jokaisella välipalalla on tarjolla vaihtelevissa muodoissa mm. kasviksia, hedelmiä ja marjoja joko sellaisenaan, leivän päällä tai esimerkiksi rahkan tai jogurtin kaverina. Välipalalla varmistetaan riittävä energian saanti, jolla jaksaa kotona tarjottavalle päivälliselle saakka.

Mistä on päiväkodin ruuat tehty?

Ankkalammessa valmistetaan aamu- ja välipala sekä lounaan salaatit itse. Suosimme kotimaista ja arvostamme lähiruokaa. Lämmin lounas toimitetaan Fazer Food Services Oy:stä. FFSn aterioiden valmistukseen käytetyistä raaka-aineista lähes 70% on kotimaisia. Lihan kotimaisuusaste jopa 95%. Perunat, juurekset, nestemäiset maitotaloustuotteet ja viljatuotteet ovat pääosin suomalaisia. Jotkin raaka-aineet, kuten eksoottiset hedelmät ja riisi, ovat luonnollisesti aina ulkomaisia. FFSn raaka-ainevalintoja ohjaavat mm soveltuvuus erikoisruokavalioihin, ravintosisällöt, saatavuus, hinta ja lisäaineet. FFS ei esimerkiksi käytä tuotteita, jotka sisältävät natriumglutamaattia. Ankkalammen ja FFS:n yhteistyö on tiivistä ja olemme innolla mukana vuosittain erilaisissa ruokateemoissa.

Ruokalistoja suunniteltaessa otetaan huomioon mm. valtakunnalliset ravitsemussuositukset, varhaiskasvatuksen ruokailusuositukset sekä ruoka-aineiden täysipainoinen sisältö.

Viikoittainen ruokalista julkaistaan Ankkalammen internetsivuilla sekä päiväkodin infoseinällä, näin myös perheiden on helpompi sovittaa ruokailuja kotona.

Päiväkoti lasten lukuheti